28.11.2010

Cooking with girls : )

Aina välillä kokkaillaan tyttöjen kanssa ja tällä kertaa oli mun vuoro. Ensin jumppaan ja sitten kokkailut. Tosin tällä viikolla olen ollut aika flunssassa, joten jumpat jäi välistä. Ruoan pitäisi olla jotain helppoa ja hyvää, mutta halusin kuitenkin lisätä jotain vähän kokeellista mukaan. Ja melko kokeellinen iltama tästä muodotuikin...

 Anuliinan ja Soup Operan inspiroimana päätin kokeilla manchegoleivonnaisia. Pääsin kokeilemaan itse linkin takana löytyviä herkkuja ja Tio Pepeä ja koska herkut olivat niin suussa sulavia oli pakko leipoa niitä itsekin. Tosin kaikki ei mennyt ihan ohjekirjan mukaan ja leivonnaisen koko kasvoi ainakin nelinkertaiseksi sopivan muotin puutteen vuoksi... Katsokaapa kuvat myöhempänä. Mutta maku oli hyvä, ei ehkä ihan Anuliinan veroinen, mutta perus torstai-iltaan istuva.

Muina ruokina tarjoilin palttoonappeja, kana-punajuuri salaattia sekä paahtovanukasta.


Making of paahtovanukas


En ole nyt kotona kirjoittamassa, joten en muista aivan täysin paahtovanukkaan reseptiä. Laitan sen tänne vähän myhemmin. 


Salaatti pitää sisällään: Kariniemen Thai-maustettua kanaa, keitettyjä ja paloiteltuja punajuuria, avocadoa, muutamaa erilaista salaattia ja tomaattia.

Mitään kastiketta ei oikeastaan tämän kanssa tarvita. Tein salaattipohjan ja lisäsin päälle lämimät, toisiinsa sekoitetut kanat ja punajuuren. Nyt kiireen takia käytin esikeitettyjä punajuuria. Multaisista olisi tullut parempia, mutta en nyt jaksanut puhdistaa ja keittää niitä. Salaatin maut saattavat kuulostaa kummalliselta yhdistelmältä, mutta olen tämän kaksi kertaa kokeillut ja molemmilla kerroilla saanut hyvän vastaanoton. 



Tässä sitten manchegoleivonnaiset. Resepti löytyy Soup Opera ruokablogista. Ja sieltä voi katsoa myös toivotun lopputuloksen. Käytin siis piparimuottia ja koska en omista hyvää juustoraasteen kuorijaa palat on sitten vähän isompia. Mutta jos ulkonäköä ei tutki niin maku oli hyvä!


Pikku alkupalana toimivat palttoonapit, joiden päällä sinihomejuustoa ja aprikoosihilloa. Mums : )


Torstai-illan kattaus


Ja emäntä : ) Paita Vero Modasta ja toppi sen alla Mango.
Samat vaatteet oli myös töissä päivällä, mutta housuina farkut.
Kokeilkaa ihmeessä reseptejä, jos uskallatte (etenkin se salaatti voi olla vähän kummallinen ; )

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...