21.2.2011

Työhaastatteluvaatetusta

Kuten tuossa aiemmin mainitsin, on tässä tullut hieman ravattua työhaastatteluissa. Niin kuin varmaan jokainen opiskelija tähän vuodenaikaan. Ja tietenkin haastattelussa on tärkeää antaa itsestään hyvä ensivaikutelma, josta isossa roolissa on asu.

Varmaan ootte samaa mieltä siitä, että kamalinta on huomata olevansa ihan yli- tai alipukeutunut. Ja kun eihän sitä etukäteen tiedä, mikä pukukoodi paikassa on! Paitsi tietty jossain pankeissa tai konsulttifirmoissa, mutta niihin mä en ole kyllä hakemassa. Kauppistyylisiin duuneihin kuitenkin yleensä vaaditaan aika siisti pukeutuminen. Jotenkin mä silti vierastan sellaista jakkupuku+kauluspaitajuttua, koska mä en saa sitä onnistumaan näyttämättä tiukkapipolta ja kymmenen vuotta vanhemmalta. Ja pitäisihän sitä olla mukava olokin niissä vaatteissa, koska kehonkieli on ensivaikutelman antamisessa niin tärkeää (joku sanoo että jopa 90 % ansivaikutelmasta tulee kehonkielestä!), eikä se ehkä anna kovin itsevarmaa kuvaa, jos joutuu koko ajan vetämään hameenhelmaa tai rapsuttamaan kutittavan tuotelapun kohdalta.

Anyway, tässä on mun paras asukolmikko. Kriteerinä valinnoissa on se, että asusta löytyisi edes jotain väriä mustan lisäksi, että yläosana olisi jokin siisti ja neutraali jakku, ja alaosa olisi suorat housut tai hame. Parannusehdotuksia otetaan vastaan, jotta näytän ensi kerralla vielä potentiaalisemmalta työntekijältä :)

Asu #1


Jakku Diesel, paita Primark, housut YourFace, kengät Tiger of Sweden. Aika perustylsä, vai mitä?

Asu #2


Sama jakku kuin yllä, toppi Mango, hame YourFace ja vyö Marc o'Polo. Joo allaoleva toppi sitten varsinaisena päivänä olisi toki ihonvärinen eikä näkyisi tuollain läpi.

Asu #3



Jakku Primark (kuvitelkaa! maksoi ehkä 20 £ eikä näytä siltä!), toppi itse tehty, hame ja vyö samat kuin yllä.

Oon nyt useammalla raadilla päätynyt siihen, että asu #3 on voittaja. Tai no ei tuo kakkonenkaan ehkä ole huono. Hmm, on se valinta vaikeaa.

Mukavaa ja aurinkoista alkanutta viikkoa ja tsemppiä työhaastatteluihin kaikille!

17.2.2011

Espressojuustokakku Outille

Ah, mä niin tykkään leipoa kaikkea ihanaa makiaa aina kun tilaisuus tulee! Jos saisi elää kaksi elämää niin mä viettäisin sen toisen jossain ammatissa, missä saisi tehdä käsillä jotain nättiä.

Espressojuustokakku sopi loistavasti viikonlopun rentoutumistuokioon tyttöjen kanssa. Ihan yhden tai kahden henkilön illanviettoon ei ihan noin tuhtia kakkua oikein kehtaa tehdä. Reseptin oon napannut varmaan vuosi sitten Hesarista.



Tässäpä aineet:

pohja:
200 g kaurakeksejä
70 g voita

täyte:
3 pakettia tuorejuustoa (600 g)
1 dl kuohukermaa
5 kananmunaa
1 dl sokeria
100 g tummaa muscovadosokeria
3 rkl espresso-pikakahvijauhetta (neljä Nespresso-kahvijauhepussia)
1 tl vaniljasokeria

kastike:
1 dl kuohukermaa
100 g tummaa eli ainakin 70 % kaakaota

1. Murenna keksit ja sekoita sulatettuun voihin. Taputtele seos tasaiseksi leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan. Esipaista pohjaa 10 min 175 asteisessa uunissa.
2. Sekoita täytteen ainekset munia lukuun ottamatta, ja vatkaa lopuksi munat joukkoon yksi kerrallaan.
3. Kaada täyte hieman jäähtyneen murupohjan päälle ja paista kakkua tunnin verran 150 asteessa, tai kunnes täyte on jähmettynyt (pieni hyllyminen on vain hyväksi). Laita virta pois uunista ja anna kakun seistä uunissa luukku pari senttiä raollaan vielä toisen tunnin.
4. Laita kakku jähmettymään jääkaappiin ainakin kolmeksi tunniksi, miksei vaikka yön yli.
5. Tee kastike hetki ennen tarjoilua: kuumenna kerma ja sulata suklaa joukkoon. Annostele hieman jäähtynyt kastike kakkupalojen päälle.


Kaunista ja hykerryttävän hyvää!

15.2.2011

Kauniita unia ja virkeitä silmiä!

Keskittymiskyky ja uni, parhaat kaverukset

On se hassu juttu, miten kukaan ei ikinä saa nukuttua riittävästi. Tai siis ainakin jos tavoitteena on 8 h unta per yö. Ja sitten aina päivisin nukuttaa.

Satuin vilkaisemaan TED-esitystä unesta, mutta harmi vain tarjolla ei ollut lyhyessä puheessa oikein mitään uutta väsymyksenpoistokonstia. Sen sijaan esityksen yhteydessä olevalla keskustelupalstalla oli paljonkin kaikenlaisten tyyppien mielipiteitä unen suhteen. Moni oli sitä mieltä, ettei yksiä yöunia pitäisi nukkua, vaan uni kannattaa jaotella useampaan osaan päivän mittaan.


Oon kyllä aiemminkin kuullut, että sellaiset vajaan tunnin torkut lounaan jälkeen - aka siesta - olisi ihan järkevä juttu. Mutta sivulla oli henkilöitä, jotka tekevät kuten TED-puheessa ehdotetaan; nukkuvat suurinpiirtein klo 20-24, sitten heräävät puuhastelemaan hetkeksi ja sitten taas nukkuvat 02-05. Kuulostaa kyllä aika hassulta.

Mun aamu-kaikkea-muuta-kuin-virkun näkökulmasta hurjin mielipide oli että aamulla kun luonnostaan herää (siis ei herätyskelloon tai muuhun häiriöön), pitäisi heti nousta ylös, eikä jäädä odottamaan herätyskelloa, koska "silloin koko päivä tuntuu yhtä silkinpehmeältä kuin sänky, josta nouset". (Ha! As if! Toim. huom.) Siis oli kello sitten viisi tai seitsemän. Näin pitäisi tuntea itsensä hereillä olevaksi koko päivän, koska sisäinen kellohan tietää rytmin parhaiten.

Hmm, koska mun itsekurini ei tähän varmasti riittäisi, tehdäänkö niin, että jos tää blogipostaus saa yli kymmenen kommenttia haastamaan mut hommaan, niin kokeilen metodia viikon? :D


Ainiin ja siellä saitilla oli myös yksi mun jo hyväksi havaitsemani juttu, ei tosin liittyen uneen, vaan silmien jaksamiseen. Kaikissa kouluissa, toimistoissa ja tietokoneissahan on mahdollisimman kirkas, sinertävä valaistus, jollainen luonnossakin on päivällä. Mutta jos sellaisessa valaistuksessa on enemmän kuin perustyöpäivän verran, silmät alkavat väsyä. Ja juuri tähän ongelmaan on kehitetty F.lux - tietokonesovellus, joka muuttaa näytön hohteen väriä kellonajan mukaan, näin säästäen silmiä. Valon mukauttamisen pitäisi myös helpottaa unensaantia iltaisin, kun silmät eivät tietokoneen takia luule, että edelleen on keskipäivä. Oon nyt käyttänyt sovellusta ehkä viikon ja silmät tuntuu tykkäävän. Ja sovelluksen saa pois päältä jos punertava sävy alkaa ärsyttää. Kannattaa kokeilla, jos silmät tuntuu usein väsyneiltä.

Kommentteja odotellen,
Noora

14.2.2011

Ihanaa ystävänpäivää!!

Hyisevän kylmästä ilmasta huolimatta oikein
IHANAA YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!!

Alla näkymät työpaikan ikkunasta tänä aamuna. Kaunis pakkasaamu Lauttasaaressa. Kerrankin auringonpaistetta!



Ostin itselleni viikonloppuna myös pikku ystävänpäivälahjan : ) Paleltuani bussipysäkillä koko talven hankin viimein Dubarryn Gore-tex saappaat, Chinchilla-vuorella (ei aito!). Vuoren saa pois halutessaan. Nyt ei palella varpaita. Saappaita myy ProSailor Lauttasaaressa. Kannattaa katsastaa myös merkin laukut. Ne on seuraavana hankintalistalla : )




Pirtsakkaa viikkoa!!
<3 Salla

13.2.2011

Tukholman-pikavisiitti

Juu, nyt vähän päivitystä keskiviikon päiväreissulta Stokiksesta. En ollut käynyt kaupungissa moneen vuoteen, joten tässä täysiverisen turistin näkemys!

Lensin Norwegianilla ja oli muuten oikein toimivat järjestelyt, ei mitään moitittavaa. Ja niin se vaan menee, että aina löytyy koneesta tuttuja - tällä kertaa lukiotuttu Mirka, jonka kanssa oli kiva rupatella Arlanda Expressin 20-minuuttinen.



Vietin päivällä aikaa siinä Stureplanin tuntumassa, ensin lounaalla Sture Gallerianin caféssa (ilmainen w-lan löytyy!), sitten kierrellen Saluhallissa ja Sallan vinkistä Biblioteksgatanilla. Siitä olikin jo monta vuotta aikaa kun olin viimeksi kaupungissa käynyt, muttei mikään tuntunut radikaalisti muuttuneen. Houkuttelevan näköisiä kauppoja löytyi; jotenkin sitä aina arvostaa kauppojenkin viimeisteltyä lookkia.

Saluhallin lounastarjontaa - huomaa tiskille söpösti asetellut lounaan hintaan kuuluvat salaatit.

Saluhall

Saluhall
DesignTorgetilta olisi löytynyt vaikka mitä. Hyvää vaihtelua nähdä ruotsalaismuotoilijoiden tuotteita, koska musta ainakin tuntuu että jossain Design Forumissa Helsingissä on ne samat tuotteet aina vain.

Vuoden 2010 muotoilijoita. Hyvä idea nostaa esille henkilökohtaisia tarinoita. DesignTorget

Tän mä varmaankin tarvitsisin. DesignTorget

Ihana ranskalainen juustopuoti Androuet Nybrogatanilla.


Mathilde, Biblioteksgatan.


Urban Outfittersilla on kyllä aivan upea myymälämiljöö Biblioteksgatanilla.


Tämä kuva ei kyllä ole kovin hyvä, mutta vaikuttaa nopean katsauksen mukaan siltä, että turkikset ovat hip ja pop juuri nyt Tukholmassa. Sama trendi kuin Lontoossa - ei mitään villakangastakkeja tai varsinkaan toppiksia, vaan karvaa! Toki siis lyhyitä takkeja, en nyt tarkoita mitään töölöläismamman polvimittaista pölyttynyttä karhuimitaatiota. Näitä trendikkäämpiä versioita ei oikein vielä Suomessa näy.

Virallisen tapaamisen jälkeen olin sopinut näkeväni vaihtokaverini Louisen, ja käytiin muiden cemssarien yhteisessä illanvietossa Södra barissa Södra Teaternilla. Se oli muuten ihan todella symppis paikka. Näin talvella baari vaikutti söpöltä perusmestalta, mutta kauniina kesäiltana kun terassi on auki se on varmasti yksi kaupungin parhaista paikoista upealla näköalallaan kaupungin yli. Muistutus itselle: tänne uudestaan oikeaan vuodenaikaan! Muutenkin Söderin meininki on Louisen mukaan rennompaa kuin päivällä kiertelemilläni alueilla (joissa päiväkävelevien madamien ja puudeleiden kumpienkin kaulapannat tuntuivat kiristävän). Söderille siis seuraavalla kerralla.

Södra bar (kuva SvD/Staffan Löwstedt)

10.2.2011

Tiger of Sweden SS11

Heipä hei,

Samalla kun kattelin noita Filippa K:n kevätmalliston vaatteita, tutkailin myös Tiger of Swedenin mallistoa. Aika villejäkin juttuja, poimin tähän muutamia omia suosikkeja. Itse tykkään yhdistää just jonkun erikoisemman jutun johonkin super tavalliseen ja perusväriseen. Erityisesti tykkäsin malliston eläinkuoseista, jotka kuitenkin oli tehty hillitysti. Myös toi "sulkahame" josta löytyy myös jakku pääsi ostoslistalle. Niin... listalle joka on melko pitkä ja ei ikinä valitettavasti täysin toteudu : D Mutta nyt odotellaan siis milloin vastavaa saa Hennesistä : )

Jos tykkäätte muuten purjehduksesta niin muistakaa Venemessut Helsingin Messukeskuksessa, jotka alkavat huomenna ja jatkuvat aina 20.2. asti. Itsekin siellä pyörin koko viikonlopun myyntihommissa. Löytyy paljon muutakin kuin vain veneitä : )

S











kuvat Tigerin nettisivulta


9.2.2011

Makumatka Sveitsiin: Raclette

Muutama viikko sitten vietettiin rauhallista lauantai-iltaa kavereiden kanssa, jotka olivat myös joulukuussa mukana reissussa ja katseltiin matkakuvia. Ruokana oli raclette. En muista milloin olisin syönyt viimeksi. Mutta tällaiseen seitsemän hengen illanviettoon sopi erittäin hyvin!

Meidän pöydästä löytyi ainakin (heh, ruokaa oli niin paljon, että joku aines saattaa unohtua):
tomaattia
salaattia (eri laatuja)
jokirapuja
artisokkaa
nakkeja
leikkeleitä
aurinkokuivattuja tomaateja jossain maustehässäkässä
paistettua sipulia
munakoisoa
perunoita
oliiveja
pirkka välimeren tahnaa
patonkia
paahtoleipää
juustoja: brie, mustapippuri, raclette-juustoa
suolakurkkuja
paprikaa
paistettuja sieniä

Ja muita aineksiahan voi keksiä loputtomiin : ) Ruokajuomana tietysti viini.
Tässä vielä vähän kuvia meidän ruokapöydästä. Nyt parin viikon jälkeen näyttää taas ihan herkulta, tuli nimittäin vähän ylensyötyä. Plus syötiin sunnuntaina ylijäämistä melkein sama setti uudelleen. Ja kaiken päälle vielä sunnuntai-illan blinejä. Heh, no jumppaa jumppaa niin kyllä se siitä : )

Kivaa keskiviikkoa kaikille!

Salla




8.2.2011

Style idol: Sienna

Vaikka en nyt koekaan olevani kenenkään fani, niin tiettyjen ihmisten tyyliä on kiva seurata. Yksi sellainen on Sienna Miller...eikä se Judekaan ole niin paha : )

Sienna on niin ihanan boheemi, mutta kuitenkin klassisen tyylikäs, rokkaava, mutta täynnä glamouria. Ei ole kovinkaan omaperäistä tykätä Siennasta, mutta aika vaikeaa oikeasti pukeutua yhtä hyvin. Tietty palkkatulot saattaa vaikuttaa vähän asiaan : )












kuvat Google kuvahaku

Kirjoitin tämän jutun valmiiksi noin viikko sitten ja eilen huomasin, että myös Kalastajan vaimossa oli samankaltainen Sienna Miller juttu. Mitäköhän telepatiaa tässä nyt on ollut, mutta käykääpä katsomassa Johannan pohdinnat Siennan tukasta. Toivotaan, että tukka onnistuu 

 ps. tänään varmistui myös tulevan pääsiäisen matka!! Tyttöjen jo perinteeksi muodostunut pääsiäismatka suuntaa tänä vuonna Berliiniin!! : ) Enää kolme kuukautta, kyllä se sieltä saapuu. Vaikka olinkin itkun partaalla tänään kun satoi yli kymmenen senttiä lunta. Oli vissiin huono karma puhua kesän vaatteista : )

<3 S

Elämänohjeita a la Lululemon

Jaiks, huomenna taas työhaastattelu tiedossa. Tällä kertaa Tukholmassa. Jos ehdin, voisin kerätä vähän blogimatskua lammikon toisen puolen tämänhetkisestä muodista. Saa nähdä riittääkö aika.

Anyway, tässä rohkeutta ja itsevarmuutta kerätessä ja huomista vaatetusta miettiessä (BTW miten vaikeaa onkaan keksiä hyvä asukokonaisuus työhaastatteluun, kun haluaa olla ryhdikäs muttei täti!?), vastaan tuli yksi mun lempparistatementeista: Lululemonin manifesto.


Siis näiden elämänohjeiden mukaan mä ainakin haluan elää (parempi versio kuvasta Lululemonin sivuilla). Mun ehdoton suosikki on motto "do one thing a day that scares you". Jollain lailla pelottavien tai jännittävien asioiden tekemisellähän sitä eniten oppii. Toi kuulostaa niin paljon paremmalta kuin "oman mukavuusalueen ulkopuolelle astuminen" (miten kulunut ja ärsyttäväksi käynyt joku fraasi voikaan olla...). Ja manifesto näyttää niin paljon paremmalta kuin perus firmamissio tms! Ei ihme että Lululemonin jumppavaatteet on niin mahtavia. Sniif kun niitä ei oikein vieläkään saa Euroopasta... bisnesidea, anyone ;)?

Tässä ehkä mun huomisen päivän motto: "Life is full of setbacks. Success is determined by how you handle setbacks" haha!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...