Kuten tuossa aiemmin mainitsin, on tässä tullut hieman ravattua työhaastatteluissa. Niin kuin varmaan jokainen opiskelija tähän vuodenaikaan. Ja tietenkin haastattelussa on tärkeää antaa itsestään hyvä ensivaikutelma, josta isossa roolissa on asu.
Varmaan ootte samaa mieltä siitä, että kamalinta on huomata olevansa ihan yli- tai alipukeutunut. Ja kun eihän sitä etukäteen tiedä, mikä pukukoodi paikassa on! Paitsi tietty jossain pankeissa tai konsulttifirmoissa, mutta niihin mä en ole kyllä hakemassa. Kauppistyylisiin duuneihin kuitenkin yleensä vaaditaan aika siisti pukeutuminen. Jotenkin mä silti vierastan sellaista jakkupuku+kauluspaitajuttua, koska mä en saa sitä onnistumaan näyttämättä tiukkapipolta ja kymmenen vuotta vanhemmalta. Ja pitäisihän sitä olla mukava olokin niissä vaatteissa, koska kehonkieli on ensivaikutelman antamisessa niin tärkeää (joku sanoo että jopa 90 % ansivaikutelmasta tulee kehonkielestä!), eikä se ehkä anna kovin itsevarmaa kuvaa, jos joutuu koko ajan vetämään hameenhelmaa tai rapsuttamaan kutittavan tuotelapun kohdalta.
Anyway, tässä on mun paras asukolmikko. Kriteerinä valinnoissa on se, että asusta löytyisi edes jotain väriä mustan lisäksi, että yläosana olisi jokin siisti ja neutraali jakku, ja alaosa olisi suorat housut tai hame. Parannusehdotuksia otetaan vastaan, jotta näytän ensi kerralla vielä potentiaalisemmalta työntekijältä :)
Asu #1
Asu #2
Asu #3
Oon nyt useammalla raadilla päätynyt siihen, että asu #3 on voittaja. Tai no ei tuo kakkonenkaan ehkä ole huono. Hmm, on se valinta vaikeaa.
Mukavaa ja aurinkoista alkanutta viikkoa ja tsemppiä työhaastatteluihin kaikille!
Mukavaa ja aurinkoista alkanutta viikkoa ja tsemppiä työhaastatteluihin kaikille!
2 kommenttia:
Noi on kaikki kivan näkösii:) Jos ei tolla tyylillä heru työtä, ni sit on jo työnantajissa vikaa!
Moikka Salla ja Noora!
Järjestämme matkailun blogi-illan Helsingissä keskiviikkona 16.3.2011 klo 17-20. Mukana merkittäviä matkailualan yrityksiä kartoittamassa yhteistyömahdollisuuksia blogaajien kanssa. Tarjoamme myös lämpimän aterian virvokkeineen ja vinkkejä blogin kävijämäärien nostoon tehokkaan hakukoneoptimoinnin keinoin. Rajattu määrä osallistujia, joten toimithan nopeasti. Vain matkablogaajille! Ilmoittautumiset ja lisätiedot: noora.herzi@aemedia.com
T. Aegis Media Finland
Lähetä kommentti