2.12.2010

London calling!

Viikon alku on sujahtanut super nopeasti. Hyytävässä kelissä tosin. Onneksi tänään oli vähän vähemmän pakkasta. Paitsi, että olen ollut joka päivä duunissa olin maanantaina ja tiistaina myös koulussa, tiistaina ratsastamassa ja tänään joulukonsertissa Johanneksen kirkossa. Maanantana en oikein jaksanut pukeutua, joten ohessa mun perus "dagens" piristettynä pinkillä Henri Lloydin untuvatakilla.

Pää puuttuu, mutta se tuskin haittaa : ) Neule Bruuns Bazaar ja t-paita Kookai.
Housut Massimo Dutti.
Kun ostin tän harmaan neuleen Urban A:sta, olikos se nyt viime keväänä, mietin tosi kauan haluunko panostaa tällaiseen "tavalliseen" neuleeseen. Mutta se kannatti! Neuletakki on siisti, mutta rento ja sopii melkein kaikkien vaatteiden kanssa. Miinusta, että napit on lähteneet irti ja olen ne kertaalleen ommellut plus tämä ei ole kovin lämmin talvella (mutta muina vuodenaikoina sitäkin parempi).






Mutta huomenna lennähdän Lontooseen : ) Menen vähän töihin sekä moikkaamaan Nooraa ja muita kavereita Englannissa. Tule hauskaa!! Tosin olen koko illan pakannut paniikissa. Huonot kelit ja useat erilaiset tilaisuudet neljän päivän aikana vaikeuttaa vaatevalintoja.

Lopulta päädyin ottamaan matkustus- ja shoppailuvaatteiksi neulemekon, farkut ja pari neuletta farkkujen kanssa. Lisäksi tarvitsen mukaan työn puolesta iltatilaisuuteen vaatteet (siistit, mutta rennot, ei farkkuja) ja työpäivän vaatteet. Perjantai-iltana ollaan lähdössä ulos, joten myös baarimekko on pakattava. Viikonlopun vietän Lontoon ulkopuolella rauhallisemmissa merkeissä, joten pärjään farkuissa ja college-housuissa.

Vähän kuvia pakkailujen tiimoilta... Yritin yhdistää näitä siistimpiä vaatteita yhteen, jottei tulisi taas liian painavaa laukkua. Päätin lähteä myös erittäin minimaalisella kenkävarustuksella: mustat saappaat ja mustat korkkarit.

Aluksi olin otamassa mukaan Remixin mekon ja meinasin pukeutua kuten oopperaan.
Kuitenkin mukaan lähtee vaan takki (Gina Tricot). Sen voi yhdistää myös H&M:n mekkoon.

Zaran jakku ja Mangon t-paita "silkki" somisteella duunipäivään
(plus farkut ja saappaat)


Mekko H&M perjantai-iltaa varten

Hame Henri Lloyd ja t-paita Mango iltatilaisuuteen.
Tähän päälle Gina Tricotin jakku; vähän kiiltoa ja niittejä niin ei ole niin tylsä enää...

Plus vielä takiksi villakangastakki "camel coat"-tyylinen, iso lämmin huivi (johon voi käärityä myös sisätiloissa) ja pari pipoa. Eiköhän suurinpiirtein tällä pärjää pari päivää Lontoossa : ) Ehkä sieltä tarttuu jotain ostoksiltakin...




Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...