25.7.2011

Täytettyä kanaa, yrttiöljyä ja herkkujuureksia


Tuossa perjantaina tuntui aika väsyneeltä pitkän työviikon jälkeen ja teki mieli jotain helppoa hyvää. Mutta vähän tavallisesta poikkeavaa.

Tehtiin siis kanaa uunissa, täytettynä basilikalla ja tuorejuustolla, lisäksi basilikaista yrttiöljyä ja todella hyviä juureksia! Ohje kahdelle.


Kana

Pari isoa kanafilettä
3 rkl tuorejuustoa, yrtti, valkosipuli tms
Juustoraastetta, esim parmesaania
muna
basilikaa

Leikkaa kanaan "tasku" ja täytä se tuorejuustolla ja basilikalla. Kasta fileet vatkattuun kananmunaan ja kääntele juustoraasteessa. Kaksi filettä paistuu uunissa juuri sopiviksi 225 asteessa 35 minuutissa.


Yrttiöljy

3 rkl basilikaa silputtuna tai vähän enemmänkin
3 rkl oliiviöljyä
1 rkl valkoista viinietikkaa

Sekoita ainekset keskenään sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Valkoinen viinietikka tuo kivasti raikasta kirpeyttä!


Juurekset

palsternakka
puolikas lanttu
juuriselleri
pari porkkanaa
5 dl kasvislientä
1 rkl hyvää sinappia
hieman suolaa ja valkopippuria

Pilko kaikki juurekset pieniksi parin sentin palaiksi. Kiehauta kasvisliemi ja lisää joukkoon pilkotut juurekset ja sinappi. Mitä parempaa sinappia, sen parempi maku :). Hauduta kasviksia n. 25 min välillä sekoitellen, kunnes liemi on lähes haihtunut. Lisää lopuksi hieman timjamia.

Oltiin tyytyväisiä aterian jokaiseen osa-alueeseen, joten näitä tulee tehtyä eri kokoonpanolla varmasti myöhemminkin! Reseptit on muokattu Seitsemän tähden keittokirjasta.

Smaklig maltid! Noora

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...