10.3.2011

I Love: T & F Slack Shoemakers London

Heti kun loputkin kurat ovat häipyneet aion astella kevätkaduille "miesten kengissä". Ihastuin tähän tyyliin jo toissa talvena ja niin kuin monet ovat varmasti huomanneetkin, tästä tyylistä on tullut aikamoinen trendi naisten keskuudessa viime aikoina.

Ostin omat kenkäni Lillysta tosiaan jo toissa talvena, kun luin Gloriasta, että Lilly myy merkkiä. Kenkäni ovat Crockett & Jonesin käsintehdyt englantilaiset alunperin miesten perinteisestä golfkengästä mallinsa saaneet popot. Ja aivan taivaallisen ihanat jalassa! Pelkään vaan kangasosan likaantumisen puolesta.






Sitten kun budjetti antaa periksi ja pääsen taas matkustamaan Lontooseen aion ostaa seuraavat vastaavat kengät. Haaveena on nimittäin hankkia  T&F:n kustomoidut värikkäät nahkakengät.
Kenkiä saa ainakin oman tietoni mukaan ostaa ainoastaan Lontoon Notting Hillin myymälästä, jossa ne teetetään aina asiakaskohtaisesti. Perinteistä käsityötaitoa vaaliva tehdas tuottaa ainoastaan 150 kenkäparia kuukaudessa.

Värinälkäisen unelma, hinnat lähtevät 185 punnasta eli ihan kohtuuhinnoissa liikutaan : ) Kun kuitenkin kyse on melko ainutlaatuisesta ja räätälöidystä tuotteesta.

Myymälässä saattaisi vain tulla valinnanvaikeus: pitääkö eniten turkooseista, valkoisista, kuvioiduista, minkä värisestä pohjasta....Kenkiä voi teettää sekä miehille että naisille. Kentien matchaavat kengät poikaystävän kanssa? Käykää tutustumassa ihanuuksiin nettisivuilla.








Värikästä torstaita!

Love, S

9.3.2011

Loskakamppailu

Heipä hei,

Ajattelin muistuttaa, että pitäkäähän huolta kengistänne. Tuolla ulkona on viime päivinä ollut aika tappokeli kengille ja muutenkin mikäli suolaa on kertynyt kenkien päälle niin se on aika poistaa nyt : )

Sain Rizzosta hyvän ohjeen poistaa suola laittamalla pieni tippa sitruunamehua veden joukkoon. Ja sitten pyyhkiminen kostealla rätillä ennen vahausta yms. toimenpiteitä.






Vietin viime perjantain kotona. Ja jynssäsin saappaita aina klo 12 asti yöllä : )
Kengät kiittää...







Mulla on pahvisessa kenkäboksissa kaikki mahdolliset kenkienhoitojutut. En ole mikään ekspertti kuitenkaan, joten kysyn aina suutarilta mikäli jotain kysyttävää ilmenee. Perustuotteisiin kuuluu kuitenkin aina musta kenkäblankki, kiillote kiiltonahalle, gore-tex suihke gore kengille, mehiläisvaha ja Hunterin kumisaapas suoja-aine. Sitten tietty kangaspaloja aineiden levitykseen. Niitä hankin esim. Eurokankaan alelaareista.


Suutarini on viime aikoina ollut Kampin keskuksen suutari. Kävin siellä viimeksi pari päivää sitten kun oli Kampituspäivät ja sain lahjaksi kaksi uutta kenkävahaa.




Toivotaan, että kurakelit loppuu pian ja päästään eroon kenkien jynssäyksestä. Toisinaan olen kyllä vähän laiska ja käytän silikonia sisältävää sientä pikapuhdistukseen. En kuitenkaan suosittele sitä jokapäiväiseen käyttöön. Silikoni kuivattaa nahan ja pian kenkä tarvitsee pikaisesti mehiläisvahaa tms.

Kivaa keskiviikkoa!!

<3 Salla

7.3.2011

Thirty something emännöinti : )

Niin se aika vaan vierii ja mun poikaystävä siirtyi pari viikkoa sitten uudelle kymmenykselle eli täytti 30 vuotta. Eli kaipa H on nyt thirty something, mutta onneksi nuorena pitää tyttöystävä eli minä, heh ei vielä kolmekymppinen. Vielä viisi vuotta twenty something : ) jipii! Ei haittaa kyllä yhtään olla parikymppinen. Muutenkin ahdistaa kaikki valmistumiset ja työasiat, vaikka ne suht hyvin mun kohdalla onkin. Koulu vaan tuntuu niin never ending projektilta, että toivon sen loppuvan ennen kuin oon 30. Vaikka eihän se ikä vaan luonne. Ainakin H on enemmänkin 18-vuotiaan surffarin näköinen kuin kolmekymppinen KTM. Ja joo... kyllä me ollaan vielä nuoria.

Juhlat kuitenkin järjestettiin ja mä pääsin leipomaan. Tässä on nyt ruoat kaksiin eri juhliin. Ensin kaveribileiden ruokatarjoilut ja sitten sukulaisjuhlien tarjoilut (vaikka juhlat eri järjestyksesä olikin).



Kakkuna toimi perinteinen mudcake vadelmilla:


200 g voita
200g tummaa suklaata
1 1/2 dl sokeria
4 munaa
1 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

1. Sulata voi ja suklaa kattilassa. Vaahdota munat ja sokeri ja lisää suklaseokseen. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää jauhot mukaan seokseen.
2. Paista 220 C, kunnes reunat ovat kypsät (huom! keskusta saa jäädä todella löysäksi)

Tässä tuota keskustan löysyyttä ei voi kylliksi korostaa. Liikaa paistamalla kakusta tulee kuiva, löysänä super herkullinen. Kakku kannattaa valmistaa jo edellisenä päivänä, jolloin sen ehtii hyvin jäähdyttää ja jolloin se myös varmasti hyytyy.


Salaatti oli erikoinen sekoitus mustapapuja (huomioi valmistuksessa liotus yön yli, keittäminen ja jäähdytys), qvinoaa, ituja, paprikaa, artisokkaa, tomaattia, eri salaattilajikkeita, oliiveja... ainakin noita aineksia. Salaatin kanssa tarjosin siirappibalsamicoa.



Ja toisena jälkkärinä olivat minilaskiaispullat:


Minilaskiaispullat

5 dl maitoa
50 g hiivaa
2 munaa
2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
1,5 tl suolaa
n. 10 dl vehnäjauhoja
150 g voita

225 C, noin 10 min

Siis ihan perinteinen pullaresepti. Sain tuosta määrästä leivottua noin 60 pikkupullaa. Väliin tuli hilloa ja kermavaahtoa. Itse kohotan taikinan aina mikrossa. Lämpimän taikinan laitan muovikulhossa mikroon, jossa lämmitän sitä noin 20 sekuntia täydellä teholla ja jätän sitten kangasliinalla peitettynä mikroon, jossa on tasaisen lämmin lämpötila.
Kovin pieni kulho ei riitä, koska tällä metodilla taikina kohoaa kolminkertaiseksi!





Kaikki tarjoilut kruunasi lahjaksi saatu shottitarjotin: tänään lähtee lapasesta, eiku lapiosta ; )
Ihana Hena oli porannut lumilapioon shottilasien mentävät reiät ja hommannut lasitkin vielä.





Sukulaiset:

En ollut itse vastuussa sukulaisjuhlien ruoasta, mutta laitan pari kuvaa. Tarjolla oli blinejä ja kakkua. Juomana skumppaa ja kahvia (ei shotteja! : ) Blineissä vähän huijattiin ja ne ostettiin valmiina Stockmannilta. Illalla ennen vieraiden tuloa lämmitettiin blinit ritilällä uunissa ja voideltiin kirnuvoilla. Ihan yllättävän rapeita ja hyviä niistä saatiin, vaikka mulla olikin epäilykseni valmiista blinistä.

Jälkkärinä oli suvulle perinteistä kakkua. Onkohan toi nyt sit brita-kakku ja sekin ostettiin kait Stockalta.

Blinien täyteet näkyy alla olevassa kuvassa: kolmea eri mätiä, punasipulia, smetanaa, suolakurkkuja, hunajaa, voita ja sienisalaattia.
















Toivottavasti saitte inspistä vähän isompienkin juhlien järjestelyyn. Kuten huomaatte, se ei ole kovinkaan työlästä. Pullatkin valmistui yllättävän nopeasti : )

Oikein ihanaa viikon alkua!

<3 S



6.3.2011

Viikonlopun tunnelmat

Ah, ihana viikonloppu saapui niin nopeasti kuin aina ennenkin. Ja loppuu parin tunnin päästä niin nopeasti kuin ainan ennenkin...Kuten olen sanonut, parhaat viikonloput ovat mielestäni sellaisia, jolloin pääsee rentoutumaan ja viettämään aikaa kavereiden kanssa.

Vaikka mun viikonloppu kului pääasiassa kirjastossa kouluhommia näpytellen, niin pääsin vähän nauttimaan kavereiden seurastakin. Oltiin nimittäin eilen syömässä Primulassa. Harmiksemme tosin ruokalista oli muuttunut, eikä sieltä löytynyt enää lämmintä halloumijuustosalaattia. Paha virhe ravintolapäälliköltä poistaa meidän kaikkien aikojen suosikkiruoka! Söimme siis salaattia, artisokkakeittoa ja hinaaja-pizzaa, mun ja kaverini Maijun suosikkipizzaa. Niin ja juhlittiin Maijua, onneksi olkoon vielä, Maiju 25-vuotta!! : )

Koska tältä viikonlopulta ei ole kuvasaldoa niin, pääsette meidän fiiliksiin parin viikon takaisten kuvien avulla, jotka on otetu vähän eri porukassa Bar Llamaksessa Iso-Roballa. Silloin tosin ruoan sijasta kului vähän enemmän margaritoja ja viiniä : ) Ja vielä vähän enemmän viiniä... Mutta oli erittäin leppoisa ja tunnelmallinen ilta. Mentiin Llamakseen kahdeksan tienoilla ja hups, lähdettiin vasta pilkun aikaan kahdelta. Ei tosin kotiin tietenkään.. Seuraavana aamuna nautittiin Marjutin kotona nyyttäri henkinen aamiainen. Ja pohdittiin, kuinka monta viinipulloa sitä tulikaan tilattua. Noh, ihan sama. Hauskaa oli ja ihanaa että löytyy niin mahtavia ystäviä!












Oikein kivaa viikon alkua kaikille ja toivottavasti kävitte tänään pulkkamäessa, jotta vilja kasvaa ensi kesänä pitkäksi (vai mites se  nyt meni ; )!!

Nyt Twilight!!!

<3 Salla




4.3.2011

MiMCO

Juu, hiljaiseloa ollaan tässä hetki vietetty. Kiitos siitä kuuluu satavuotiaalle KY:lle ja huikealle vuosijuhlaviikolle. Ja sille, ettei tuollaisesta viikosta toivukaan enää ihan hetkessä. En syytä vanhuutta kuten kaikki koko ajan tuntuvat tekevän, vaan hieman huonoa ruoka- ja juomavaliota kyseisinä päivinä.

Asiaan siis. Alla on mun tämänhetkinen luottolaukku, jonka ostin syksyllä Lontoosta ja johon mahtuu juuri sopivasti läppäri ja muuta tarpeellista sälää. Ja ihan täydelliset olkaimet - voi kantaa joko olalla tai sitten heittää olan yli painavilla kantamuksilla. Ensin katsoin että näyttääpä keravalaisladyn ja venäläisturistipimatsun laukkujen epäonnistuneelta risteytykseltä (noi ristiin menevät nahkanarut ja kiiltonahkapinta), mutta sitten hetken sulattelun jälkeen ihastuin. Mun laukuissa pitää olla särmää, en jaksa sellaisia ihan basic-malleja.


Laukku on MiMCOlta, joka on aussimerkki ja johon tutustuin toisella puolella palloa asuessa. Silloin ei rahat riittäneet, mutta nyt kun Covent Gardenin liikkeessä (46 Monmouth Street) oli taloustaantuman takia huippualet, oli pakko tehdä ostos.

Eikä näytä kovin pahalta tämän sesonginkaan tuotteet. Alla fiiliskuvia MiMCOn sivuilta ja viimeisenä mun personal parhaimmisto. Enjoy!

2.3.2011

Monki SS11 party

Heipsan,

Blogi on ollut viime aikoina aika ruokapainotteinen. Näyttää siltä, että kun pakkaset saapuu Salla ja Noora alkavat syömään, jotta pärjäävät kylmällä säällä ; )
Yritän hieman korjata asiaa, koska mun mielestä olisi ihanaa kirjoittaa enemmän vaatejuttuja, ottaa päivänasu kuvia yms. mutta ilman jalustaa ja tällä kylmällä säällä se on vähän tylsää. Olen ainakin itse ollut iso kävelevä eskimo viimeiset pari kuukautta, vaatetuksessa olen turvautunut muutamaan perus turvaneuleeseen, joissa olen kulkenut ihan joka päivä. Vaatekaappi kaipaa pientä kevätsiivousta ja taitaa olla aika kaivaa ne muutkin kamat sieltä perähyllyiltä. Tänään oli kuitenkin se eka virallinen kevätpäivä monen mielestä. Aivan ihana auringonpaiste ja plussa-asteita!!

Myös minä, Noora ja ystäväni Vicke suunnattiin katsastamaan kevättä. Nimittäin Monkin SS11 lanseeraukseen Aleksille. Kuulemma lähes 600 ihmistä oli ilmoittautunut mukaan ja sen huomasi! Aleksilla kiemurteli aika pitkä jono, kun saavuttiin pari minuuttia yli kahdeksan paikalle.







Paikalla oli kaikki Helsingin hipsterit : D mutta siis ihan hyvässä mielessä : )





Me odotettiin tarjoiluilta vähän enemmän. Tarjolla oli nimittäin vain Heinekenia ja vitamiinivettä. Mutta koska tulin suoraan jumpasta niin ehkä se oli ihan hyvä. Kuten kuvista näkyy, niin myymälässä oli pikku ruuhka päällä.






Noora löysi kivan jakun, joka kietaistaan edestä kiinni vyön tapaisilla kiinnityksillä vasempaan olkapäähän. Lisävyö Nooran oma.

Mutta se jäi nyt rekkiin...





Me ei oltu kovin hyviä asiakkaita, mutta oli kiva käydä kuitenkin. Monki ei ole ollut mun lempikauppoja, koska en ole ihan vakuuttunut tuotteiden laadusta. Tarjolla oli kuitenkin muutama tosi kiva tuote, kuten sinivalkoraidallinen läpinäkyvä mekko. Hinta ehkä joku 30 euroa. Ei siis paha. Tänään olisi saanut alennuksen, joten olisi kannattanut hankkia se heti. Noh, pohdintaan... ; )

Me päätettiin olla ostamata mitään lähinnä, koska kaapit pursuaa. Minä ja Vicke suunniteltiin myös kirpparireissua joskus nyt lähiaikoina. Ehkäpä sitten palaamme Monkille : )

Kivaa loppuviikkoa! Kaksi päivää viikonloppuun!

<3 Salla

1.3.2011

Tyttöjen iltapala

Samaisella kerralla, kun nautittiin Nooran tekemää juustokakkua syötiin myös vähän muutakin : )

Kokkailut tapahtuivat ihanalla Kiiralla. Laitan mukaan pari kuvaa Kiiran ihqusta asunnosta, joka on yhtä tyylikäs kuin omistajansa.

Valittelen samalla viime aikaista hiljaiseloa. Netti on jumittanut viime viikolla kotona ja en ole pystynyt tekemään päivityksiä. Nyt viimein tunnelmia tyttöjen illan tunnelmasta, jossa myös hieman tutkailtiin Nooran vaatetusta ; ) Ja se taisi toimia. Noora muuttaa Tukholmaan!! Onnea vielä täälläkin uudesta työpaikasta. Meidän blogi taisikin saada ulkomaan toimituksen lahden toiselle puolelle : )

Itse olen pakertanut lähinnä koulun ja työn parissa. Töissä on ollut hullunmyllyä viime viikolla, mutta nyt onneksi vähän rauhoittuu. Pääsen taas käyttämään aikaa enemmän blogin parissa.

Kevään odotusta!

<3 S






Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...