TaiKkilaisten Master of Arts -näyttely on täällä jälleen! Tällä kertaa teokset on sijoitettu nähtäväksi Salmisaareen - siis mihin? - siis ihan Lauttasaaren sillan, Kaapelitehtaan ja Salmisaaren urheilukeskuksen välimaastoon. Tässä muutama poiminta joistain ajatuksia herättävistä tai muuten kutkuttavista töistä.
Yksi opinnäyte, josta mä ainakin olin etukäteen nähnyt kuvia mediassa, oli tämä suomalaisnuoria kuvaava valokuvatyö. Kuvat on onnistuneet hyvin vangitsemaan murrosiän fiiliksen, miten ei oikein kuulu kotiin ja koittaa näyttää erilaiselta kuin koti ja läheiset, muttei ihan vielä omatkaan siivet kanna. Olisi kiva nähdä vastaavat kuvat siitä, miten aiempina vuosikymmeninä nuoret on pukeutuneet kapinoidakseen vanhempiaan vastaan ja osoittaakseen kuuluvansa posseen - ei varmaan löytynyt NY-lippiksiä vielä 20 v. sitten!
Yksi mun urheilulliseen puoleen vetoava työ oli palautumista edistävät urheiluvaatteet. Tekijä kuvaa vaatteitaan näin: "Palautumisen edistäminen perustuu mm. verenkiertoa nopeuttavaan kaukoinfrapunaa heijastavaan kankaaseen. Suunnittelun painopiste on ollut vaatteiden käytännöllisyydessä maastojuoksulle tyypillisissä olosuhteissa ja niiden yhteensopivuus muiden palautumistoimien kanssa." Ja tyylillä toteutettuja vaatteita luonnossa, ei mitään terveyskenkäkamaa. Me likey.
Tällä kertaa näyttely on Extended eli se sisältää myös joitakin Aalto-yliopiston teekkareiden ja kauppatieteilijöiden töitä. Kukapa ei olisi kuullut esim. maailman ensimmäisestä videogradusta by Hannu Uotila. Videogradun teemana on suomalainen televisiotuotanto, aika leppoisa, kaiken kansan aihe siis niin jaksaa katsoakin. Muun muassa sen pääsee näkemään omin silmin tuolla näyttelyssä. Teekkaritöistä mukaan on, yllätys yllätys, kelpuutettu lähinnä arkkareiden eli arkkitehdiksi opiskelevien lopputöitä.
Uutta tänä vuonna mun silmin nähtynä oli pari yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen tähtäävää työtä. Huippua, että lopputyönsä voi tehdä kampanjasta, jossa kehotetaan soittamaan mummolle! Tai yllättävällä paikalla sijaitsevasta kaupunkitaideteoksesta, joka protestoi mainosten ja muiden turhien viestien tulvaa vastaan. Kai siinä vähän luovuutta ja taikkilaista hipahtavaa henkeä tarvitaan, että saa pystyyn porukan ostamaan mainostilaa viestille "Haluan nähdä muutakin". Hei proffa, voisiko tällaisen gradun tehdä kauppiksenkin puolella, nyt kun ollaan samaa lafkaa etc?
Tässä vielä kuvakollaasia sun tulevaisuuden tavaroista.

Näyttely auki 29.5.2011 asti, ja sisäänpääsy on ilmainen!
Taideterkuin,
Noora

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti