Heissan! Musta ei olekaan hetkeen kuulunut mitään, kun oli niin vähän vapaa-aikaa kuluneella viikolla. Oon työn puolesta viettänyt pari päivää Köpiksessä ja Oslossa. Hauskaa, mutta aika puhki olo, kun kaikki lennot tulee työaikojen päälle ja aikataulu on tiukka.
Sen jälkeen viikonloppuna onkin tullut taas hengailtua Söderin SoFossa (eli jälleen South of Folkungagatanilla), kun sieltä on vain lyhyt kävelymatka kotiin <3. Tällä kertaa käytiin tsekkaamassa viimeisessä Blue1-lehdessä mainittu Bakverketin brunssi. Se on palkittu joskus arvosanalla Söderin paras - mikä loi luonnollisesti erittäin korkeat odotukset. (Välihuom K&O: me käveltiin paikan ohi viime kerralla, se olikin vain lähempänä mun kämppää kuin tajusinkaan.)
Paikkaan tulvahti heti kymmenen pintaan avaamisen jälkeen kiitettävä määrä porukkaa, ja pöydät pysyi täynnä syöjiä koko aamupäivän. Aikainen herääminen siis kannatti. Vaihtoehtoina on pieni tai iso aamiainen, joista me kaikki valittiin isot. Settiin kuuluu leipäkori, leikkeleitä, juustoja, hieman salaattia ja jogurttia, itsetehtyä lemonadea ja kahvia/teetä.
Annoksen ehdoton voittaja oli leipäkori, jonka itsetehdyt tummat ja jyväiset leivät oli todellakin huippuhyviä! Myös jogurtti vaikutti itsemaustetulta. Limonaati sen sijaan oli niin tujun sitruunaista, että suu meni suikerolle.

- Söderin paras brunssiko? Tämä vaatii vielä tutkimista by Maistelutoimisto N&Co :)
Sunnuntaiterkuin, Noora

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti