30.8.2011

Ruokaelämys The Grill

Oi, nyt on taas oikein suosittelemisen arvoinen rafla Tukholmassa: Drottningsgatanin pohjoispäässä oleva The Grill! Paikka näyttää ulkopuolelta vähän Tampereen Koskikeskuksen alakertaravintolalta, mutta paikka yllättää täysin, kun astuu sisään.


Ravintola on jaettu erillisiin tiloihin, joissa on jokaisessa jokin teema. Me päästiin istumaan niinkin hienoon mestaan kuin - - bordelliin. Viininpunaista samettia, hämyisiä lyhtyjä ja seinillä kehystettyjä kuvia 60-luvun iloisista alastomista daameista. Mielenkiintoista.

Ruoka oli sisustusta parempaa. The Grillin tärkein juttu on erilaiset lihat ja niiden taidokas grillaus. Ravintola miesten mieleen, toisin sanoen. Tällä kertaa kuitenkin mun punaista lihaa sisältämättömät valinnat osoittautui ihan ykkösiksi. J:n lihaisat annokset oli niiden rinnalla hitusen tylsiä.


Mitä makuelämyksiä! Hyvin mietittyjä kokonaisuuksia ja yllättäviä makuja. Mun valinnat osui erityisen nappiin: alkuruoaksi itämaisesti maustetut ravut hedelmäisellä salaatilla ja pääruoaksi itse grillattavaa tonnikalaa. Tonnikala ja annokseen kuuluvat kastikkeet ja makirullat olivat kaikkea mitä sushista pitävä nainen vain voi haluta ;). Kannattaa käydä kokeilemassa! Viikonloppuna pöytävaraus ehdoton.

/Noora

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...