5.1.2012

Keittiö - jälkeen

Viimein! Hih, aika paljastaa uusi kyökki!
Hieman on aikaa kulunut Keittiö - ennen -postauksesta. Tällöin paikoillaan oli vielä vanha kasarikeittiö. Ainakin omasta mielestäni inhokki! Kamalat kuluneet kaapistot ja koko tyyli ylipäätänsä. Oli heti selvää asunnon oston jälkeen, että uusi keittiö on ihan ensimmäisenä hankintalistalla. 

Lopulta päästiin sorkkarautahommiin ja keittiö sai kenkää. Vähän väliaikatunnelmia kerroin Keittiö update -jutussa. Siinä esittelin myös piirroskuvan uusista suunnitelmista, jotka ovat nyt valmiit! Wuhuu!


Tässä se sitten on:






Aika paljon on muuttunut ja avokeittiön ilme on nyt tosi paljon raikkaampi kuin ennen. Vähän olen ehtinyt jo kokatakin ja hyvin toimii. Uuni tosiaan yhdistyi mikroon ja siirtyi seinälle jääkaapin viereen. 

Haluan pitää kaiken tosi simppelinä ja mahdollisimman vähän tavaraa pöydillä. Hankinnassa on nyt uusi leivänpaahdin ja vedenkeitin, jotka olisivat tarpeeksi siistit avokeittiön pöydälle. Käytönnössä kun ne ovat yleensä aina pöydällä. Hyviä vaihtoehtoja olen löytänyt Dualitilta




Nähtäväksi jää kuinka kauan taulu pysyy pöydällä. Se vähän jämähti siihen muuttopuuhissa, mutta päätyy uskoakseni jossain vaiheessa ihan seinällekin. Taulu on muuten joululahja äidiltä muutaman vuoden takaa. Ja Terese Sennerholtin kortin sain uudenvuodenaattona kaveriltani Marialta : )






Tiskikone oli muuten päällä kuvanottohetkellä. Siitä punainen valo lattiaan.

Ja vielä alhaalla pari kuvaa menneisyydestä. Tykkään niin paljon tästä uudistuksesta : )
Nyt on hyvä ryhtyä keittiöhommiin toden teolla heti alkuvuodesta!

/S



4.1.2012

Kauniita unia

Oikein hyvää uutta vuotta!!
Snif, snif.. olen ollut todella flunssainen joulusta saakka ja uuden vuoden lähestyessä tauti pukkasi niskaan oikein kunnolla. Vasta nyt viikon kuluttua alan olla kunnossa. Nenäliinoja on kulutettu toivottavasti koko uuden vuoden edestä.

Parhaiten paranemiseen auttaa uni. Olenkin nukkunut tosi paljon ja silti väsyttää. On oikeastaan väsyttänyt lokakuusta lähtien. Tämä pimeys vaan on niin rankkaa! Tiedän, niin on kaikilla muillakin. Mutta ei oikein auta tällaiset räntäsadeilmat.. Siispä olen ajatellut viime päivinä paljon hyvän sängyn merkitystä ja tarpeeksi leveän sängyn! Tämän hetkinen 120 senttinen sänky on ihan liian pieni kahdelle ja unet jää melko hatariksi. Toivon siis voivani hankkia uuden pedin mahdollisimman pian.

Suunnitelmat makuuhuoneen suhteen eivät ole juuri muuttuneet Ideoita makuuhuoneeseen -postauksesta. Efektimaali on seinissä ja uudet vaatekaapit asennettu. Haluan makuuhuoneeseen vähän "hotellihuone"-tunnelmaa. Eli pientä arjen luksusta. Talut seinillä lisäävät kotoisuutta. Ne ovat kuitenkin niitä viimeisiä asioita, eivätpä ole vielä seinille päässeet muuallakaan asunnossa.




Koska mielessä on uusi sänky, ovat mielessä myös uudet vuodevaatteet. H&M:n sivuilla seikkaillessani löysin uusia Home-malliston makuuhuonetekstiilejä. Ihanan mustavalkoista pienellä ripauksella ruskeaa. Kaikki jutun kuvat ovat siis H&M:n sivuilta. Colourful Contrast -osiossa oli paljon muitakin kivoja juttuja ja värejä alkaa varmasti keväällä kaipaamaankin, mutta tällä hetkellä, kun etsin ihan niitä perusjuttuja, olivat klassiset värit kaikkein kiinnostavimpia. Tässä siis hieman niitä poimintoja, joita itse kotiini valitsisin. Ja eivätpä ole hinnalla pilattuja, mikä on tietysti kiva juttu.

Home-mallistoon on tullut myös uusia kynttilöitä kivoilla teksteillä, kuten Hope ja Love. Ja myös tekstittömiä versioita. Niissä tosin luki vielä "saapuu pian" eli tilaus onnistuu varmaan muutaman päivän päästä.




Yksi isoimmista tykkäyksistä olivat musta- ja beigereunaiset tyynyt. Aivan ihanat isoina versioina. Haaveilen jo kuinka niihin nojailen ja luen kirjoja ennen nukkumaanmenoa. 

Nyt siis pian sänkyostoksille. Luultavasti Ikeaan : )

Kauniita unia tänäänkin!

/S 



3.1.2012

Tapaksia Bon Bonin tyyliin

Hyvää uutta vuotta 2012 kaikille!!

Nyt on loma ja netittömyys ohi. Näin uuden vuoden alkuun on hyvä fiilistellä yhtä loppuvuoden kulinaristista kohokohtaa: vierailua ravintola Bon Bonissa Östermalmin Kungstensgatanilla.

Tiesin, että kyseessä on tapaspaikka, mutten aivan tiennyt konseptia. Ravintolalla on pari kattausta illassa, ja illan ohjelma on tarkkaan suunniteltu. Tarjoilijat tuovat yhden ruokalajin kerrallaan esiin, alkaen salaatista ja jatkuen kaloihin, lihoihin ja lopulta jälkkäreihin. Annokset tuodaan näytille pöydän viereen, ja jokainen ruokailija valitsee, mitä annoksia haluaa maistaa. Ja tarjoilija tiputtaa pieneen kippoon helmen jokaista pöytäseurueen nappaisemaa annosta kohden, jotta lopuksi muistetaan montako annosta sitä yllättäen tulikin ahmatteiltua.

Tsekatkaapa nämäkin pari annosta - ei mitään perustapasta vaan enemmänkin miniatyyripääruokia. Sopivasti löytyy miehiseen makuun nakit ja muusi ja naiselliseen makuun kampasimpukoita ja sipulisalsaa. Ja oli muuten hyviä makuja!







Toivotaan, että mun ravintolavalinnat ensi viikonlopulle, kun Salla tulee kylään, onnistuu yhtä hyvin kuin tämä! To be continued...

/Noora

29.12.2011

Joulupäivän alkupalat

Tämä syöminen ei nähtävästi ota laantuakseen. Jääkaappi vieläkin täynnä jouluruokaa. Katsoin eilen telkkarista Strömsöta, jossa tehtiin hauskoja muunnelmia jouluruoista. Ehkäpä pitää itsekin kokeilla. 

Jouluna tuli tosiaan syötyä perusjouluruokia oikein olan takaa; peruna-, porkkana- ja lanttulaatikoita. Ehkä ainakin viisi kertaa?! :) Alkupalana meillä oli kuitenkin joulupäivänä hieman erilainen pöytä, joka sisälsi kalapateita, sienisalaattia, perunoita ja hieman lihaakin. Kinkkua ei pöydästä löytynyt tänäkään vuonna. Sen sijaan olisko tuo nyt ollut lammasta tai hirveä (?!). Jouluaattona oltiin eri pöydässä; sieltä löytyi sitten kaikki ne perinteisetkin eli kinkku ja rosolli. 

Muutama kuva meidän joulupäivän illallispöydästä ennen niiden laatikoiden saapumista:

Pian onkin aika alkaa valmistella uuden vuoden ruokapöytää. Kotiini on tulossa noin 15 henkeä syömään. Uusi keittiö pääsee kunnon testiin!

/S








28.12.2011

London State of Mind

Välipäivinä voidaan vielä palata jouluisiin tunnelmiin. Tosin Suomen sijasta Lontooseen. 

Käväisin joulukuun alussa Lontoossa ja taas kerran ihastelin kaupungin tunnelmaa. Ei sitä vaan osaa selittää. Lontoo on Lontoo ja ehkä maailman paras kaupunki. Erityisesti näin talviaikaan voi sanoa näin, kun Helsinki esittäytyy kaikessa kurjuudessaan. 

Työmatkan ohella ehdin vähän shoppaamaan ja vietin vielä viikonlopun kaverini luona. Pääsin taas maistamaan kaupunkia monelta kantilta, myös sitä yöelämää : ) 





Shoppailut sijoittuivat taas lähinnä Carnaby streetin ja Covent Gardenin välimaastoon. Saldona untuvatakki Aiglelta (ihana pikku putiikki Covent Gardenin markkinamiljöössä) ja ballerinat Russell & Bromleylta. Nuden väriset hieman nupukit ballerinat tosin saavat odotella parempia kelejä.


Kirjoitin edellisessä postauksessa, kuinka Helsingistä puuttuvat valot ja kunnon joulufiilis. Eipä se Lontoo ole säiltään juuri stadia kummoisempi, mutta katsokaa vaikka näitä kuvia! Aivan ihania joulukoristeita, valoja ja kaupatkin ovat taas panostaneet joulusesonkiin. Suomessa hatunnosto lähinnä Stockmannin joulukuusille. Ihan yhtä pimeää on Englannissa, mutta pimeää on helppo paeta tällaisen välkkeen alla.






Ehdin myös hakea Harrodsilta perinteiset shampanjatryffelit ja ihastelin näitä cupcakeja. Ja muutenkin talon ruokahallia.





Covent Gardenissa on pieni pala Pariisiakin, nimittäin Laduréen myymälä. Ulkona eivät ihmiset juuri viihtyneet, mutta ostin mukaan Suomeen paketin macaroonseja.




Cafe d´Orange tarjoili meille lauantaiaamun brekkarin


Puistot, fiilis, talot... <3 Lontoo.

 




Sunnuntaina ehdittiin kävelylle Notting Hilliin ja ihanalle aamiaiselle. Saimme 202:ssa lautaselle "Eggs royale" -annoksen. Aivan mielettömön hyvää! Paikassa yhdistyi vaatekauppa ja ravintola ja se tuntui olevan paikallisten suosiossa. Jouduimme hieman jonottamaan, mutta se kannatti.


 





Yhyy, idyllisen sunnuntain päätteeksi suuntasin kotiin. Pitäkää Lontoo siis mielessä kaikkina vuodenaikoina. Talvikaan ei ole yhtään huono aika tutustua näin ihanaan kaupunkiin. Parhaiten tunnelmaan pääsee jalkautumalla ja jättämällä turistirysät suoraan muille. Lontoo on ennenkaikkea kaupunki elämää varten.

/S



23.12.2011

Helsingin valot

Helsingin joulu on tänä vuonna melko lumeton, mutta ihan kiva kuitenkin eiks niin?! :)

Pitää pysyä positiivisella mielellä vaikka räntää ja vettä sataisi. Jouluvalot on kyllä olleet ankeat tänä vuonna. Aleksilla on perusvalot, jotka on nähty jo vähän liiankin monta kertaa. Espa on tänä vuonna synkkä ja ankea. Tuomaan markkinatkin siirrettiin Tuomiokirkolle, mikä on ollut mielestäni huono päätös. Torilla on ollut kuulemani mukaan hiljaista ja toripaikka kauppiaille kallis. Miksei Helsingin kaupunki voi tukea pieniä käsityöläisiä joulun alla?! Tämä on kuitenkin se tärkein sesonki koko vuodessa ja joulumarkkinat tuo joulufiilistä kaikille ja saa muutkin ostoshalut heräämään. Nyt on kyllä sahattu puu poikki väärästä kohtaa. 

Ensi vuodeksi toivonkin enemmän valoja ja markkinat takaisin Espalle. Pari viimeistä joulua on ollut harvinaisen lumista, joten valoa on tullut sitä kautta lisää. Kaupungin herrat voisi miettiä, että mistä se fiilis sitten syntyy kun on pimeää. Juu ihan liian pimeää.

Mutta huomenna me kaikki ollaan sisällä kuusen ympärillä kynttilän valossa, syödään jouluruokia ja juodaan glögiä. Unohdetaan mitä siellä ulkona oikein tapahtuu ja miltä näyttää. Rauhallista joulua!

/Salla




22.12.2011

Porvoossa

Vielä pieni viime hetken joululahjavinkki :) tai vaikka puuhaa välipäiviksi.

Mulla on muutaman kaverin kanssa tapa mennä aina ennen joulua Porvooseen ostoksille. Vanha kaupunki on aivan ihanan tunnelmallinen ja usein joulufiilis tulee vasta kun pääsee kunnolla käymään Porvoossa. Viime vuonna oli aika paljon jouluisempaa, tänä vuonna osuttiin aivan älyttömän rankkasateen aikaan.

Viime vuoden juttu löytyy Gamla Borgå-postauksesta, siinä on myös enemmän kuvia eri kaupoista.

Tällä kertaa me keskityttiin lähinnä ostoksiin herkkukauppa Skafferissa. Sieltä saa vaan niin paljon ihanuuksia. Osa on jo syöty, osa jäi pukinkonttiin.





Suurin osa kaupoista löytyy siis Jokikadulta. Kadun toisessa päässä on Porvoon lempikahvilani, Paahtimo. Toisesta päästä löytyy kirkko. Kaikki liikkeet ovat tosi tunnelmallisia ja erityisesti sisustusjuttuja löytyy tosi paljon.

Jokikadulta vähän ennen kirkkoa löytyy myös Timbaali. Varmaan koko Suomen paras etanaravintola!
Me käytiin tällä kertaa syömässä uudessa paikassa nimeltä Wanha Apoteekki. Vaikka ravintola kuuluu S-ketjuun, yllätti se positiivisesti eikä ollut lainkaan ketjumainen. Söin bataattikeittoa (tulisuus kiva yllätys!) ja etanoita. Paremmat etanat löytyy kuitenkin Timbaalista. Kaikkien yllätykseksi ihastuttiin paikan ranskalaisiin perunoihin. Ne oli aivan super hyviä!







Joulu, TJ 2!

/S
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...