Viimein! Hih, aika paljastaa uusi kyökki!
Hieman on aikaa kulunut Keittiö - ennen -postauksesta. Tällöin paikoillaan oli vielä vanha kasarikeittiö. Ainakin omasta mielestäni inhokki! Kamalat kuluneet kaapistot ja koko tyyli ylipäätänsä. Oli heti selvää asunnon oston jälkeen, että uusi keittiö on ihan ensimmäisenä hankintalistalla.
Lopulta päästiin sorkkarautahommiin ja keittiö sai kenkää. Vähän väliaikatunnelmia kerroin Keittiö update -jutussa. Siinä esittelin myös piirroskuvan uusista suunnitelmista, jotka ovat nyt valmiit! Wuhuu!
Aika paljon on muuttunut ja avokeittiön ilme on nyt tosi paljon raikkaampi kuin ennen. Vähän olen ehtinyt jo kokatakin ja hyvin toimii. Uuni tosiaan yhdistyi mikroon ja siirtyi seinälle jääkaapin viereen.
Haluan pitää kaiken tosi simppelinä ja mahdollisimman vähän tavaraa pöydillä. Hankinnassa on nyt uusi leivänpaahdin ja vedenkeitin, jotka olisivat tarpeeksi siistit avokeittiön pöydälle. Käytönnössä kun ne ovat yleensä aina pöydällä. Hyviä vaihtoehtoja olen löytänyt Dualitilta.
Nähtäväksi jää kuinka kauan taulu pysyy pöydällä. Se vähän jämähti siihen muuttopuuhissa, mutta päätyy uskoakseni jossain vaiheessa ihan seinällekin. Taulu on muuten joululahja äidiltä muutaman vuoden takaa. Ja Terese Sennerholtin kortin sain uudenvuodenaattona kaveriltani Marialta : )
Tiskikone oli muuten päällä kuvanottohetkellä. Siitä punainen valo lattiaan.
Ja vielä alhaalla pari kuvaa menneisyydestä. Tykkään niin paljon tästä uudistuksesta : )
Nyt on hyvä ryhtyä keittiöhommiin toden teolla heti alkuvuodesta!
/S
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti