27.1.2012

Ravintolapäivä 4.2.

Heipsan! Pientä blogihiljaisuutta on ollut ilmassa tenteistä johtuen. Tänään viimein kävin tekemässä tokavikan tentin koko tutkinnosta! Ihanaa huomata olevansa näin loppusuoralla, vaikka menestys jäikin tällä kertaa hyvin vajaavaiseksi. Uusintaan menee, mutta tulipahan yritettyä ainakin. Siispä vikan tentin suorittaminen siirtyi taas hieman... :( Mutta nyt on viikonloppu ja ei puhettakaan mistään kirjoista tällä kertaa!

Tuossa syksyllä fiilistelin Ravintolapäivää ja lupailin kuviakin. Mahtava tapahtuma valittiin vuoden kulttuuriteoksi ja homma saa jatkoa taas reilun viikon päästä. Seuraava Ravintolapäivä järjestetään 4.2. ja on nyt levinnyt jo ulkomaillekin. 





Ravintolapäivä on mielettömän ihana juttu ja pääsin viimein loppuvuodesta siihen osallistumaan. Kiertelimme useita paikkoja lähinnä Kaartinkaupunki - Punavuori akselilla. Ylläolevassa kuvassa olemme ruokatoimittajien Piirakkakioskilla. Mukaan sai myös reseptejä. 




Vielä on aikaa perustaa oma ravintola. Se on sunnitelmissa minullakin jossain vaiheessa, mutta tällä kertaa jää haaveeksi. Suuntaan nimittäin ensi viikonlopuksi Düsseldorfiin. Jos olette Helsingissä, lähtekää ihmeessä kaduille ja tutustumaan mahtaviin ideoihin. 

Kaikki ravintolat löytyvät Ravintolapäivän nettisivuilta. Jos ei muuta niin ainakin saa varmasti ideoita omaan keittiöön ja iloista mieltä.. sekä hyvää ruokaa hyvään hintaan. 




Ihanaa viikonloppua : )

/S

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...