4.6.2011

Bravurian bravuurit vähissä

Ootte varmaan kaikki kuulleet Vapiano-ravintolan saapumisesta Suomeen, eikö? Sehän avautunee siihen Eatzin vanhaan Mikonkadun kulmaan Kaisaniemen tienoille vielä kesäkuussa. Ainakin mun kavereiden fiilikset kyseisestä ketjusta on olleet pelkästään positiivisia; paikasta pitäisi saada hyvää ruokaa hyvään hintaan. Erikoisuutena systeemi, jossa erilaisia ruokia tilataan eri tiskeiltä maun mukaan, ja lopuksi kaikki maksetaan kassalle omalla miniluottokortilla. Helsingin eka rafla pitää siis käydä testaamassa myöhemmin.


Käytiin kuitenkin tuossa pari päivää sitten Vapiano-kopiossa - ihan sama mitä omistajat sanoo, kopiohan se on - Bravuriassa. Paikka sijaitsee Kampissa Chicosin tilalla Alkon vieressä. Idea on siis sama, että ruokia kerätään eri tiskeiltä ja lopuksi maksetaan.


Ja siis voi sentään. Ei mennä toiste. Ekaksikin, paikka on tosi kolkko. Kylmä, kliinisen valkoinen, ja äänieritystyksen puuttuminen saa tilan kaikumaan kuin kouluruokalan. Toiseksi, ruoat on kuitenkin sen hintaisia, että koko tiski- ja korttisysteemissä ei ole mitään järkeä! Jos ideana on, että asiakas "shoppailee" vähän alkupalaa sieltä ja jälkkäriä tuolta, niin eihän siitä mitään tule, jos annosten hinnat on niin korkealla, että pääruoka riittää. Kouluruokalan näköisessä paikassa pitäisi hintojen vähintään vastata ulkonäköä.


Kolmanneksi, henkilökunta ei tuntunut itsekään olevan kovin ajan tasalla. Siis pitääkö ruokia odottaa tiskillä vai pöydässä? Kaikki tuntuivat vain fiilistelevän basilikaseinää, josta saa napsia lehviä omalle lautaselleen. Jee, pääsee itse koristelemaan annoksensa. Jee.

Ruoka sinänsä oli ihan ok, mutta ei nyt mitään huikeita makuelämyksiä olleet pastat tai pizzat. Syvä huokaus vielä siitä hyvästä, että Bravuriasta ollaan tekemässä maanlaajuinen ketju. Parempaa odotellessa.

Mukavaa alkavaa viikkoa ja nauttikaa hyvästä ruoasta kun sitä tulee vastaan :)!
-Noora

2 kommenttia:

Heli kirjoitti...

Heips! Itse oon menossa tuonne Vapianoon töihin, ja on kyllä aika hyvä kutina ravintolan suhteen. Mä oon ainakin jo ihan fiiliksissä! Tervetuloa syömään, kunhan ovet saadaan auki :)

Salla kirjoitti...

Moi! Kiva kuulla : ) Tullaan ehdottomasti kun ovat aukeaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...