8.6.2011

Mattolaiturilla

Heipsan,

Kuten jo aiemmin pikaisesti kerroinkin, ehdin viikonlopun aikana vaikka minne. Yksi niistä paikoista oli Kaivariin tänä keväänä avattu Mattolaituri, joka tosiaan sijaitsee mattolaitureilla.

Paikka on siis ihan uusi ja HIENO! Tosi tyylikkäästi suunniteltu ja kivasti aivan meren äärellä. Vaikka lämpöä ja aurinkoa riittikin lauantaina, oli meren rannassa hieman viileää. Onneksi ravintolan väki oli varannut paikalle vilttejä. Itse kaipailin sitä lähinnä jalkojen päälle, olin nimittäin lähtenyt liikkeelle aika kevyessä kesämekossa ja vielä mopoillen. Onneksi Bruuns Bazaarin Urban A:sta pari vuotta sitten ostettu nahkatakki lämmitti melko hyvin.



Mekko Henri Lloyd ja "prätkätakki" Bruuns Bazaar


Mattolaiturilla oli erittäin hyvä valikoima kaikenlaisia juomia, myös A-oikeudet. Lisäksi tarjolla oli paljon herkkuja ja vähän suolaistakin purtavaa.





Cafe Latte & Sitruunatartaletti, nami!!




Ja pojille lonkeroa : )





Kauniissa seurassa, kauniilla rannalla, ihanan auringon paisteessa, perfecto!




Ja myös tällainen herkku on rantautunut Suomeen ja sitä saa tietysti Mattolaiturilta:

Moët & Chandonin Ice Impérial on shampanja, joka on tarkoitettu nautittavaksi jäiden ja mintunlehtien kera.
Kuulostaa aikamoisen herkulliselta. Ilmeisesti juomaa saa vain ravintololoista, ei edes Alkosta.






Helleviikko on siis virallisesti alkanut. Huomenna suuntaankin suoraan töistä WAWiin eli wednesday after workiin, mutta tällä kertaa veneelle. Toivotaan, että aurinko lämmittää kylmästä vedestä huolimatta ja tulee kivat pikku kesäpurjehdukset!

/Salla

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiva mekko. Onko se uusi vai vanha löytö?

Salla kirjoitti...

Pari vuotta vanha jo, mutta Lloydilla on näitä joka kesä melkein samanlaisia : )

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...