23.9.2011

Hei hei kesä

Hei, hei sinne se kesä sit meni. Koska ensi viikolla alkaa lokakuu, voimme tosiaan toivottaa kesän päättyneeksi. Kuvat ovat vain muutaman viikon takaa Arabian rannasta jossa nautin viimeiseksi jäänyttä hellepäivää. Vaikka aurinko paistaisi, ei se enää lämmitä samalla tavalla. Ainakaan minä en saanut tarpeekseni kesästä. Tule jo takaisin!




Syksyyn kuuluu uuden alku. Tehdään kaikenlaisia päätöksiä; mennään jumppaan ja sisustetaan kotia. Monet vaihtavat myös työpaikkaa. Palataan vanhoihin rutiineihin. Itse vaihdan kaupunginosaa. Toivottavasti ihan muutaman viikon päästä. Sormet ristissä odotan remontin valmistumista. Vessa sai kaakelit seinälleen tällä viikolla!

Syksyyn taitaa kulua myös syysflunssa. Olenkin viettänyt koko päivän tänään kotosalla teekupin äärellä. Toivottavasti huomenna olisi jo parempi fiilis, sillä olin laittanut kalenteriini pattereiden maalauspäivän, lahjojen ostoa ja kahdet valmistujaiset. Voi olla että mikäli tämä flunssa jatkuu, tulee juhlista osaltani melko rauhalliset.. Mutta eiköhän tästä buranalla ja finrexinillä selvitä.

 



Toinen huomisen sankareista on Noora, joka pukee yllensä Katri Niskasen suunnitteleman mekon. Täydellisen mekon metsästys on päättynyt ja pian näette lopputuloksen. Myös Design weekin pousauskisan finalistit ovat esillä Facebookissa. Käykää äänestämässä suosikkianne design by Katri/n Facebook-sivuilla. Itse äänestin Liinaa, jonka yllä nähdään pitsinen Wing top. Kuvat olivat todella persoonallisia ja rohkeitakin, joten pisteet Liinalle. Äänestysaikaa on 15. lokakuuta asti.


 



Syysmasennukseen en ehdi kuitenkaan vaipua sillä uusi viikko tuo mukanaan hurjasti kaikenlaista ohjelmaa. Maanantaina olen suuntaamassa Savoy-teatteriin horror sirkuksen pariin, tiistaina Kauppalehden Optio Gaalaan, perjantaina valmistujaisiin ja lauantaina häihin! Flunssaa ei siis paljoa ehtisi sairastaa.

Kivaa ja toivottavasti nuhatonta viikonloppua teille,

/S

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...