24.9.2011

Uuden sadon mieliruokaa

Kuten tässä taannoin kirjoitinkin, keittiössäni (tai oikeastaan varakeittiössäni) syntyi eräänä iltana syksyisiä makuja mahtavasta raaka-aineesta nimeltä punajuuri. Ostin kaksi kiloa punajuuria ja tein niistä punajuuri tarte-tatinia sekä uunipunajuuria. Jälkiruokakin oli punaista; puolukkakerroskiisseliä.


seuraavalla kerralla muistan ostaa vinyylikäsineitä

Punajuuri tarte-tatinin ohje on uusimmasta Divaani-lehdestä. Into käyttää taas punajuurta syntyikin, koska lehdet ovat olleet täynnä punajuuriohjeita viime aikoina. 


Punajuuri-sipuli-tarte-tatin

400 g esikaulittua voitaikinaa
300 g pieniä punajuuria
1 punasipuli
1 valkosipuli
2 rkl siirappia tai hunajaa (laitoin kyllä vähän enemmän)
2 rkl balsamiviinietikkaa
1 tl suolaa
75 g voita
ripaus mustapippuria
5 timjamin oksaa

Piparjuurikastike

150 g ranskankermaa
2 rkl raastettua piparjuurta (käytin itse valmista tahnaa)
0,25 tl suolaa
0,25 tl sokeria






Ota voitaikina pakkauksestaan huoneenlämpöön sulamaan. Kuori punajuuret ja leikkaa mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Kuori ja viipaloi punasipuli ja valkosipulinkynnet. Lado kaikki viipaleet pyöreään, matalaan, loivareunaiseen uunivuokaan tai valurautaiselle tai emaloidulle paistinpannulle. Valuta päälle siirappia ja viinietikkaa. Ripottele päälle suolaa. Lisää pinnalle voinokareet. Paista 200-asteisessa uunissa 20 minuuttia. Kaaviloi voitaikina uunipannun halkaisijan kokoiseksi levyksi. Öljyä pannun reunat ja taputtele taikina punajuurien päälle. Painele reunat kevyesti pannun pohjaan kiinni. Jatka kypsentämistä 20 minuuttia. Anna jäähtyä ja kumoa reunalliselle tarjoilulautaselle. Paistoksesta valuu nestettä, jonka voi pyyhkäistä talouspaperilla. Sekoita piparjuurikastikkeen aineet kulhossa ja tarjoile kastiketta paistoksen kanssa.






Uunipunajuurten ohje taas on S-ryhmän Yhteishyvä-lehden Ruoka-liitteestä. Ruoka-liite on ainoa syy miksi käytän S-etukorttia. Siinä on aivan mahtavia (ja helppoja!) ruokaohjeita. Yleensä ruoat ovat vielä myös edullisia valmistaa.


Uunipunajuuret

600 g punajuuria
1/2 dl öljyä
2 rkl juoksevaa hunajaa
1 1/2 tl kuivattua rosmariinia
ripaus rouhittua mustapippuria

1 prk pieniä kapriksia
1 pkt fetaa
tilliä

Kuori ja lohko punajuuret ja siirrä ne uunivuokaan. Lisää öljy, hunaja, rosmariini ja pippuri. Pyörittele punajuuria niin, että makuaineet leviävät tasaisesti. Kypsennä punajuuria 225-asteisen uunin keskitasolla noin 45 minuuttia tai kunnes punajuuret pehmenevät. Tarjoa punajuuret kapristen, fetan ja tuoreen tillin kanssa.

Helppoa ja herkullista!


 

Tällä kertaa keittiöstä ei löytynyt pyöreää vuokaa, mutta lopputulos oli silti melko onnistunut

Seuraava tämän hetken ruokaaines, josta haluan tehdä ruokaa on sieni. Punajuuriohjeiden jälkeen kaikki lehdet täyttyivät sieniohjeista. Olenkin repinyt talteen melkoisen nipun reseptejä. Onnistuneimmat kokkailut päätyvät varmasti tänne!

Nyt on aika mennä ehostautumaan Sarin ja Nooran juhlia varten. Onnea maistereille! Illalla nähdään!

/S

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...