19.10.2011

Havaintoja ruotsalaisista osa 3

Mä oon ehkä aivan jälkijunassa kuulemassa tukholmalaisten hömpötyksistä, mutta ehkä tätä blogia lukee joku muukin so-last-seasonille jäänyt. Ootteko kuulleet termin "traska och vaska"? Only in Stockholm, ei voi muuta sanoa.

Eli vaska = ostaa baarin kallein shampanjapullo ja ruiskuttaa se formulavoittajan tyyliin kavereiden päälle. Siis ettei pullosta saa kukaan mitään juotua. Termi hieman muuttui östermalmilaisravintoloitsijoiden tympäännyttyä sohvien verhoilujen viikottaiseen uusimiseen. Sittemmin on riittänyt, kunhan ostaa kerralla kaksi shampanjapulloa, ja jättää toisen pullon cooleriin siihen pöydälle koskemattomana vähän kuin koristeeksi (ettei kellekään jää epäselväksi että onko sitä rahaa vai ei).

Ja sitten tuli vielä traska = ostaa shampanjapullo ja jättää se baaritiskille avattuna mutta koskemattomana, ja vaikka vain poistua baarista. Eli jos mahdollista niin vielä enemmän rahan tuhlaamista. Mutta ei kai se ole tuhlaamista, jos kyseessä on ehtymätön luonnonvara, d'oh?!

Kuulin juuri huvittavimman läpän kaveriltani - ehkä vuosi sitten kun trendi oli kuumimmillaan, joku keksi tehdä traska och vaska -tyylisen mobiilipalvelun. Lähetät tekstarin palvelunumeroon, ja sulta veloitetaan kalliin shampanjapullon hinta paluutekstiviestiä vastaan. Siis samalla hinnalla, millä baarista saa kallisarvoista juomaa, voi myös saada pelkän shampanjafiilistelytekstarin. Miten kätevää! PS Sen palvelun keksijäkaveri keräsi ymmärtääkseni hyvät massit hölmömmiltään.

Joo, jos mä ensi kerralla ulkona iltaa istuessani vaikka jättäisin puolet viinilasillisestani juomatta. Tajuaisikohan ne muut, että teen sen tahallani ja että mulla oikeasti on varaa toiseenkin viinilasilliseen...? You know, ei tässä mistään köyhästä perheestä...

Voi Tukholma voi ;)
/Noora

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oli kyl niin helmi postaus et oli pakko kommentoida :D

Ja jos jollekin jäi epäselväksi, niin tää video avaa hyvin aihetta:
http://www.youtube.com/watch?v=60-1uqamoBQ

t. Ange

Anette kirjoitti...

Aaah <3 sweden

N kirjoitti...

Hahaha Ange melkein toivon että olisin jättänyt tuon katsomatta! Paras kohta ehkä kertsi "tutta rumpa, pumpa pumpa, vaska vaska, skumpa skumpa!" O-M-G. Anetelta varmaan löytyy vastaavia kokemuksia ;D

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...