Sisustusbuumissa jatketaan! Koska en edelleenkään pysty ottamaan kodistani kuin kaaoksen täyttämiä kuvia, paljastan hieman mitä olen netin uumenista viime aikoina bongaillut. Yksi ihastukseni kohde on nimittäin tällä hetkellä Bruka Designin huonekalut. Ruotsalainen brändi on varmaan monille tuttu ihan huomaamattaan. Bruka Design nimittäin valmistaa purnukoita, joissa lukee esimerkiksi "godis", "jordgubbar" tai vaikkapa "mjölk". Näitä olen ainakin itse nähnyt vuosia monissa sisustusliikkeissä, kuten Papagenassa ja Porvoon pikku putiikeissa.
Vierailin taannoin Yrjönkadulla Benicossa ja näin aivan ihania huonekaluja ja erityisesti kivan sohvapöydän. Kauniin yksinkertainen pöytä oli valkoista puuta ja pöytälevy harmaata betonia. Siinäpä siis kodikkuutta ja teollisuushenkeä samassa tuoteessa!
Benicossa oli useita malleja esillä, mutta suurin osa huonekaluista on tilaustuotteita. Valitettavasti netistä ei löytynyt haluamaani sohvapöytää. Se oli kuvan pöytää suorakulmaisempi, noin 120 cm pitkä ja 50 cm leveä. Lisäksi pöydässä on haluamani välitaso lehtiä varten.
Nuo kuvan purkit ovat muuten mielestäni kivempia kuin ne, joissa teksti on esimerkiksi punaisella. Mukavan yksinkertaista maalaishenkeä. Kakor-purkki sopisi myös minun keittiöni pöydälle. Eihän siellä aina tarvitse edes säilyttää pelkkiä herkkuja.
Betonisia unelmia siis uudessa pikku kodissani tällä hetkellä.
Kauniita unia!
/S

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti