31.3.2011

Lähtemisen ihanuus

Heippa!

Kivaa torstai-iltaa!! Huh, taas on melkein viikko kasassa. Mun viikko on ainakin mennyt ihan hyvin, tosin harmittaa että flunssa jatkuu edelleen enkä ole päässyt jumppailemaan kertaakaan tällä viikolla. Viime sunnuntaina ja tiistaina kävin tallilla, kun en halunnut perua sovittuja tunteja, ja niinhän siinä kävi, että aina seuraavana päivänä on ollut sit kurkku kipeä. Mitään erikoisempaa ei ole tapahtunut. Koulua, töitä... Toivottavasti muilla on ollut vähän mielenkiintoisempaa : )

Olen jo pidemmän aikaa suunnitellut pienen matkailuaiheisen jutun kirjoittamista tai oikeastaan matkailuaiheisen juttusarjan tekoa. Näin kevään tullen nimittäin usein matkustusinto kasvaa ainakin mulla ja aina on kiva kuulla vinkkejä ja uusia ideoita. Laskin, että viime vuonna taisin olla kahdeksalla ulkomaan reissulla. Osa oli pienempiä viikonloppureisuja, muutama viikon reissu ja lopulta vuosi huipentui kolmen viikon matkaan Brittien neitsytsaarilla ja Puerto Ricossa. Matkasta on vasta vajaa kolme kuukautta aikaa, mutta tuntuu ihan ikuisuudelta. Haluan taas lähteä!! Onneksi seuraava reissu Berliiniin on jo kolmen viikon kuluttua.


Ideana on siis kirjoittaa viime vuoden reissuista. Ihan kaikista ei ehkä kannata. En nimittäin ole dokumentoinut kaikkia matkoja kovin hyvin ja esimerkiksi Düsseldorfin viikonloppumatka suijui lähinnä sukuloidessa. Kuitenkin ajattelin kirjoittaa lähiviikkoina ainakin Kreikasta, Nizzasta, Kroatiasta, Tukholmasta ja Karibian matkasta. Ja ehkä pieni postaus myös Suomen purjehduksista ja ihanista saarista jotka on monelle tuntemattomia.

Nyt ensimmäisenä vuorossa on Barcelona! Kuvat ovat viime vuoden pääsiäisen tyttöjen Barcan matkalta.



Gaudin Park Güell


Barcelona on aika monelle tuttu matkakohde. Olen itse vieraillut kaupungissa useaan otteeseen ja kolunnut kaikki turistinähtävyydet, joita näissäkin kuvissa esiintyy. Tiedot Barcelonan suosituimmista nähtävyyksistä löytyykin kaikista mahdollisista matkaoppaista. Siispä niistä on ihan turha sen enempää kertoa. Oma suosikkini on Gaudin arkkitehtuuri, johon voi tutustua ihan shoppailunkin lomassa, koska kaupunki on sitä pullollaan. Tämän lisäksi suosittelen vierailua kaupungin pohjoisosassa sijaitsevaan Park Güell -puistoon, joka on sekin Gaudin suunnittelema ja omassa erikoisuudessaan aivan ihana paikka!

Barcelonassa parasta on mielestäni kaupungin tunnelma ja yleinen meininki. Siihen pääsee parhaiten kulkemalla kapeita kujia, viettämällä iltaelämää ja tutustumalla maukkaaseen ruokaan. Meidän viime kevään matkamme ei siten juurikaan keskittynytkään turistimeininkiin, vaan lähinnä yöelämän tutkimiseen ; ) Siispä sori, kuvat on vähän julkaisukelvottomia. Hauskaa kuitenkin oli. Yksi parhaista reissuista ikinä. Barcelona tarjoaa jotakin jokaiselle.





Voisin kehua Barcaa ikuisuuden. Se ei ole mielestäni lainkaan kärsinyt viime vuosien kasvavasta turismista, vaan onnistunut säilyttämään omalaatuisuutensa. Kuitenkin jos kaupungissa vierailee esimerkiksi viikon ajan, voi olla kiva välillä pistäytyä kaupungin ulkopuolellakin. Toinen vaihtoehto on majoittua suoraan johonkin pikkukaupunkiin esimerkiksi 20-40 kilometrin päähän kaupungista. Tällöin voi helposti yhdistää kaupunkilomailun ja rennon ja letkeän rantaloman. Tosin Barcastakin löytyy kivoja rantakohteita, mikäli ei halua kaupungista poistua. Ajattelin siis esitellä pari kivaa kohdetta kaupungin ulkopuolella.


Gaudin luomuksia
Yksi ehdottomasti kivoimmmista Barcelonan lähellä sijaitsevista pikkukaupungeista on Sitges. Matkaa kaupunkiin on noin 35 kilometriä ja se hoituu helposti junalla. Muutenkin junat ovat erittäin halpoja ja hyviä matkustusvälineitä Espanjassa. Sitges on kuuluisa karnevaaleistaan, filmijuhlistaan ja niin... Sitges on myös gay town. Googlaamalla Sitges saat ohjeet myös Gay town Sitgesiin. Mutta sehän vain lisää kaupungin menoa ja meininkiä. Barcelonalaiset perheet lähtevät usein viikonloppuisin viettämään rantalomaa Sitgesiin ja se voikin olla melko ruuhkainen ainakin heinä-elokuussa. Alla olevaan pikku karttaan on merkitty Sitges sinisellä ympyrällä. Matkaa ei siis ole kovinkaan pitkästi.

Myös toinen kaupunki Castelldefels on mukava paikka vaikka vähän pidempäänkin oleiluun. Sijainti on vielä lähempänä Barcaa. Vietimme kerran viikon Castelldefelsissä vuokraamalla sieltä rannalta asunnon. Kävimme Barcelonassa sitten kolme kertaa päiväretkellä ja muuten nautimme hiekkarannasta. Kaupunki on myös täynnä kivoja ravintoloita. Myös Castelldefels näkyy kartassa kun tihrustat tekstiä lentokenttäkuvan alapuolella.




Vielä yksi paikka, josta haluan kertoa on Montserratin luostari. Klikkaamalla linkkiä pääset Barcelona tourist guiden sivuille, joilla neuvotaan mitä Montserratista löytyy ja miten sinne pääsee. Montserrat on siis katolilainen benediktiiniläisluostari, joka sijaitsee hurjan korkealla vuorella. Paikalle pääsee cable carilla, mikäli haluat patikoida, kannattaa varata reissuun koko viikko : D matka ylös on nimittäin aika hurja. Myös luostarin ympäriltä löytyy hienoja patikointi maastoja. Tämä on mielestäni oikein kiva päiväreissun kohde, mikäli haluaa haistella hieman vuoristoilmaa ja nähdä kulttuuria sekä hienoja maisemia. Tässä vielä muutama Google kuvahaun kuva paikasta. Omat kuvani ovat ajalta, jolloin olin Barcelonassa kielikurssilla enkä vielä omistanut digikameraa. Valitettavasti mulla ei ole skanneria, jotta saisin omat kuvani tänne.






Kuvat eivät valehtele lainkaan. Paikka on ihan mieletön. Tulee vähän mieleen Taru Sormusten Herrasta leffojen kulissit. Myös erään tarun mukaan Graalin malja on piilotettu Montserratin kallioiden kätköihin. Sinne siis vain leikkimään Da Vinci koodia!

Ja nyt on tämän tytön aika painua unten maille. Zzzz... rankka työpäivä edessä huomenna, artikkelireferaatteja ja muuta luovaa toimintaa luvassa : )

Kivaa viikonlopun odotusta!

<3 S


Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...