Ja tervehdys siis myös blogin puolelle! Huh, mitä viikkoja. Makuuhuoneen remontti valmistui viimein viime viikolla ja siitä lähtien onkin hommaa riittänyt. Remontin "valmistuminen" kun ei todellakaan tarkoittanut tämän nyt puoli (!!) vuotta kestäneen urakan päättymistä. Päinvastoin.
Olen maalannut, jynssännyt, siirrellyt tavaroita, juossut rautakaupassa, kasannut huonekaluja ja muuten vaan säätänyt asunnon kanssa joka ilta. Harmaat joulukuun illat ja sadetta melkein joka päivä. Ei ole paljoa ollut energiaa enää näiden hommien jälkeen. Olo on ollut kaksi viikkoa kuin zombilla. En ole aina tiennyt onko yö vai päivä. Aamu on tuntunut olevan koko ajan, koska olen ollut vain niin poikki. Hassua, että unelma jota haluaa tosi paljon, ihana koti, vie kaikki mehut. Kaikki on vieläkin kesken, mutta keittiö ja olohuone alkavat tyhjentyä muuttolaatikoista. Olen viimein saanut pestyä pyykit, jotka jäivät rästiin ennen muutoa lokakuussa. Olen tehnyt ensimmäistä kertaa ruokaa uudessa keittiössä ja saanut television toimimaan. Televisio ensi kertaa elokuun jälkeen tuntuu melko piristävältä harmauden keskellä. Sain myös maalattua hienon efektimaaliseinän makuuhuoneeseen (kuvaa seuraa kyllä ; ) ja tuunasin vanhan oven ruokapöydäksi. Welhon laajakaista saapuu huomenna illalla (auttaa myös bloggaamista). Meininki on ollut siis yhtä sekavaa kuin tämä kirjoituskin.
Joulu alkaa uhkaavasti lähestymään, enkä ole kiireideni lomassa ehtinyt huomata koko asiaa. Yhden paketin kuitenkin laitan postiin ihan pian. Itseasiassa se on lojunut pöydälläni pari viikkoa. "Tervehdys Helsingistä" rakkaalle italialaiselle ystävälleni, joka on myös mieletön Suomi ja Helsinki fani. Tutustuimme kahdeksan vuotta sitten Barcelonassa ja tämän jälkeen olemme olleet yhteyksissä säännöllisesti. Kaverini oli jopa vaihdossa Helsingissä ja kirjoitti nyt gradunsa suomalaisesta muotoilusta: ja sai korkeimman mahdollisen arvosanan, jota Venetsian yliopisto myöntää! Siispä päätin lähettää pienen Helsinki-muiston, koska valmistuminen vieläpä hienoin arvosanoin liittyi niin vahvasti hänen aikaansa Helsingissä.
Design Forum Shopissa myydään Bulgaria Magazinen kustantamaa "You should be here" kirjaa ja olen jo pitkään ajatellut sen olevan aivan loistava lahja ulkomaalaiselle Helsinki fanille. Kirja kertoo siis paikoista Helsingissä nuorekkaalla ja humoristisella tavalla. Luulen, että kirjaa ymmärtääkseen tulee olla sinut suomalaisen kulttuurin kanssa tai esimerkiksi "National food of Kallio" saattaa mennä hieman ohi. Ulkomailla asuville suosittelen kirjaa kirjahyllyyn. "I am from Helsinki. Do you know where it is? Check this out!". Ainakin niille, joille Helsinki edustaa Venäjän eteistä, voi kirja antaa jotain uutta (heitä on edelleen! Kuten amerikkalaisturistit, jotka saapuvat risteilijöillä Kauppatorille).
![]() |
| Kuvat "You should be here" kirjan nettisivuilta, joilla voit tutustua myös uuteen koko Suomesta kertovaan opukseen! |
Yritän nyt asennoitua positiivisesti harmauteen, juoda paljon kahvia ja redbullia ja rentoutua viikonloppuna. Enää viikko jouluun! Kyllä se siitä...
/S




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti