Ihanaa kun suuret kodin jutut alkaa olemaan kohdillaan ja on aika laittaa paikalleen myös niitä pikkujuttuja. Kukkaruukkuja, valokuvia, valaisimia.. Ne kuitenkin lopulta luovat kodin hengen ja sydämen.
Sain viimein laatikoita siihen malliin purettua, että täällä alkaa jopa hieman kaikumaan. Täytyy siis pian saada taulut seinään ja matto olohuoneen lattialle.
Tässä pieni kurkkaus uuden kotini yksityiskohtiin. Minulla oli alusta asti haaveena saada tiettyjä asioita seuraavaan kotiini. Kiviseinää, lasitiiltä, valko-musta keittiö, uusi musiikkijärjestelmä ja Bourgie-valaisin tietysti!
Jotain niistä on nyt hankittu ja seinäkin Bauhausin sisustuskivistä muurattu : )
Arvaatteko mitä on tuossa alakuvan vasemmassa reunassa? Hih, oma tuunaukseni eli ruokapöytä vanhasta ovesta, joka sai seurakseen lasilevyn ja Ikeasta ostetut jalat. Kunhat Muuto-lamput pääsevät kattoon pöydän yläpuolelle saatte kuvaa pöydästä.
Ikeasta ostin myös Orkidean talvea ja pimeyttä karkottamaan. Ja Porvoon ostosreissulta Diskmedel-pullon Fairylle. Olen huomannut, että pullo jää aina pöydälle, joten tuo näyttää hieman siistimmältä kuin pelkkä muovinen astianpesuainepullo.
Olen fiilistellyt tiilen näköistä kaakelia keittöön aikaisemmassa "Keittiö update" -postauksessa. Nyt sekin löytyy keittiön seinästä. Kaakeli on muuten Laattapisteen valikoimaa ja ostettu K-raudasta.
Ihanaa lauantaita sateesta huolimatta! Ja <3 kotoilulle!
/S



2 kommenttia:
Näyttääpä ihanalta! Hyvää työtä Salla.
t. Fifi
Oi, sulla on toi lamppu!! Ihana.
Lähetä kommentti