Ihanaa lauantai-iltaa! Miten on viikonloppu pyörähtänyt käyntiin? Ajattelin käydä heittämässä tänne nopean postauksen ennen lauantai-illan juhliin siirtymistä (tosin pitäis olla jo valmistautumassa ; ).
Tänään siis näin päiväkirjamaisesti ruokaa, kirjastoa ja nyt illalla valmistujaiset. Ei omat (miksei?!), vaan kahden ystävän, jotka onnistuivat valmistumaan samaan aikaan ja yhdistivät juhlansa. Uskoisin, että tulossa on mukava ilta hyvässä seurassa.
Tässä tämän päivän kirjasto-dagens: Eli Henri Lloydin pellavapaita ja eiliset Gapin housut.
Mukavuus ennen kaikkea!
Ennen pakerrusta käytiin kavereiden kanssa brunssilla Crustumissa Pursimiehenkadulla. Crustum on saksalainen kahvila-konditoria, josta saa lounasta ja viikonloppuisin aamiaista. Aamiasbuffa on hyvä perusvalikoima leikkeleitä, juustoja, kasviksia ja leipomotuoteita sekä jogurttia tms.
Leipomotiskiltä löytyy herkkuja leivästä kakkuihin ja keikkea siltä väliltä!
Käykää katsomassa nettisivuilta myös Crustumin erikoisuus; rantakorit. Mun mielestä aivan häkellytävän suloinen saksalainen keksintö. Joskus hommaan tällaisen omalle kesämökille.
Ja sit kirjastoon: Markkinoinnin artikkeleiden pariin... referaattia toisensa perään.
Nyt on onneksi ilta ja suuntaan juhliin : )
Railakasta lauantai-iltaa!!
Salla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti