23.4.2011

Turku/Åbo del 3. Logomo

Meidän Turku-reissun päätti vierailu kultuuripääkaupungin kulttuuripääkonttoriin Logomoon. Logomo oli hassusti aika syrjässä kaupungin keskustasta, mutta ymmärtäähän sen ettei keskustassa ole tilaa tuosta vain pystyttää isoa taidekeskusta.

Tsekattiin näyttelyt Alice in Wonderland (valokuvia), Tuli on irti (tietoa tulipaloista ja erityisesti Turun sellaisesta) sekä Tom of Finland. Tarjolla olisi ollut myös jalkapalloa ja Eija-Liisa Ahtilaa, mutta ne me jätettiin tällä kertaa väliin ajan puutteessa.

Alice in Wonderland oli jotenkin tosi ihana, suosittelen. Tosi mielenkiintoisia valokuvia ja niihin kytkeytyviä tarinoita erilaisilta taiteilijoilta. Paljon teoksia liittyen ulkonäköön, ulkonäköpaineisiin, unelmiin, todellisuuteen ja kaikkien näiden välillä tasapainoilemiseen. Kuvat kertoi pääosin ihmisistä ja usein asioista, joita ihmiset ei usein itsestään kerro, mutta jotka kutkuttaa muita tirkistelemään.


Tuli on irti! -näyttely taasen oli tosi hauska ajatellen vähän nuorempaa kulttuurikansaa. Kivoja tehtäviä ja muuta interaktiivisuutta, minkä myötä ihan huomaamattaan oppii uutta.


Tom of Finlandin näyttelyn näkeminen kuuluu varmaan jo yleissivistykseen. Huikeaa, miten joku on voinut olla niin rohkea, että piirtää homoeroottisia kuvia jo 1940-luvulla! Ei ole tullut ajatelleeksi, miten ihmisten homomielikuvat tänä päivänä selvästi linkittyy Tom of Finlandista esikuvan saaneiden artistien tyyliin. Kädet mukaan: Y-M-C-A! Kuvissa on mun mielestä hyvällä tavalla huumoria mukana, vaikkakin niissä on muutoin vahva statement.


Jos Turkuun haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt - siis kunhan reitin varrelle osuu Logomo! Blogitekstin kuvista löydät lisää tietoa täältä: Alice in Wonderland, Tuli on irti!, Tom of Finland.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...